Sairaanhoitaja tuli viestinnän harjoitteluun – löysi itsensä kahvittelemasta asunnottomien kanssa

Harjoittelujakso on ollut minulle ensimmäinen askel kosketus itsenäiseen työtapaan ja toimistokulttuuriin. Sain kuitenkin nopeasti huomata, kuinka mukava vastaanotto ja lämminhenkinen työilmapiiri Sininauhasäätiössä on. Säätiöllä työskennellään hankkeissa ja projektiryhmissä, ja täytyy myöntää, että vasta hiljattain olen alkanut hahmottaa, mitä kaikki tarkalleen ottaen tekevät.

Kuitenkin niin pieniä työntuloksia kuin todella merkittäviä saavutuksia tapahtuu ympärilläni joka päivä. Vaikka välillä jakaudutaan omien työryhmien kesken, ovat kaikki helposti lähestyttäviä. Monesti hankkeet tarvitsevat toistensa apua materiaalien kanssa ja eri alojen asiantuntijuuden vuoksi, ja yhteistyö on toiminut omalla kohdallani saumattomasti. Vaikka sanonta on kulunut, kaikki todella puhaltavat yhteen hiileen.

Ihmetyksekseni olen kokenut, ettei minun ole tarvinnut tänä syksynä tukeutua laisinkaan niin vahvasti erilaiseen työrooliin. Olen saanut olla oma itseni työpaikalla ja kokenut, että kaikki työryhmät ovat ottaneet minut vastaan hyvin. Jos on samanlainen rekluusi kuin minä, joka tykkää tehdä töitä omatoimisesti ja käydä lounaalla yksin, täällä saa oman tilansa.

Vaikka työntekijät ovat koulutustaustoiltaan erilaisia, kuten asiantuntijoita, sosiaalityöntekijöitä, journalisteja, yhteisöpedagogeja ja lähihoitajia, heti ensimmäisten päivien aikana ymmärsin kaikkia työntekijöitä yhdistävän tekijän: elämänarvot, halu auttaa yhteiskunnan sivuuttamia ihmisiä sekä kyky empatiaan asiakkaan taustoja, nykyistä elämäntilannetta tai valintoja arvostelematta. Minulle tämä oli tärkein näkökulma, miksi valitsin Sininauhasäätiön harjoittelupaikaksi.

Siirtymä kolmivuorotyöstä arkityöhön ja tietokoneen ääreen on ollut jännittävä.

Minulle tämä oli täydellinen yhteensattuma näiden kahden maailman, hoitoalan ja viestinnän, välillä. Olen 18-vuotiaasta asti tehnyt kolmivuorotyötä, joista viimeiset 10 vuotta hoitoalalla osastotyössä, joten siirtymä arkityöhön ja tietokoneen ääreen on ollut jännittävä.

Viime kuukausien aikana olen päässyt toteuttamaan omia mielenkiinnon kohteitani valo- ja videokuvaamalla, äänituotannolla ja näin lopuksi vielä kirjoittamalla. Pääsin yhdistämään pitkäaikaiset harrastukseni ensimmäistä kertaa oikeaan työhön.

Hoitajana työskennellessä en osannut nähdä kuinka suuri merkitys myös tämänkaltaisella työllä on, puhumatta mahdollisuudesta vaikuttaa ihmisiin. Viestinnän tuloksia ei välttämättä näe niin konkreettisesti ja nopeasti kuin hoitajana, mutta saavutukset voivat olla kovinkin suuria.

Sain olla mukana syksyn Katu ei ole koti -kampanjassa, jonka viime vuoden tuotoilla ostettiin muun muassa nuorille itsenäiseen asumiseen suunnattu ensiasunto. Pääsin haastattelemaan tähän asuntoon muuttanutta nuorta ja jakamaan hänen tarinansa. Oli hienoa seurata, kuinka tämän syksyn lahjoitukset melkein tuplaantuivat viime vuoteen verrattuna, ja innolla seuraan, mitä kerätyllä summalla tehdään.

Ympäristönä Mäkelänkadun toimistot ovat loistavalla paikalla. En tarkoita pelkästään julkisia kulkuyhteyksiä, vaan sitä, että hallinnon tilat sijaitsevat asumisyksikön yhteydessä. Kun tulet aamulla töihin, pääovien edessä on aina asiakkaita, joiden kanssa voit jäädä keskustelemaan ja kysymään kuulumisia, sekä voit koska tahansa käydä päiväkeskus Illusiassa kahvilla. Useasti olen nähnyt myös toimitusjohtaja Kimmo Karvosen heittämässä huulta asiakkaiden parissa.

Aina töistä lähtiessä on joku asukas toivottamassa hyvää päivän jatkoa.

Nämä yhteisölliset tilat ovat päivittäinen muistutus siitä, miksi ja kenen vuoksi tätä työtä tehdään. Aina töistä lähtiessä on joku asukas toivottamassa hyvää päivän jatkoa.

Mutta ei hyvää, jos ei jotain huonoakin. Oli surullista huomata, kun ensimmäisinä päivinä kiersin harjoittelun ohjaajani kanssa päiväkeskuksia ja yksiköitä ja kun kerroin taustani hoitajana, törmäsin välittömästi kysymykseen ”teetkö keikkaa?”. Hoitaja- ja ohjaajapula on ikävä tosiasia myös täällä. Ja tiedän, miten ironista on, että tätä kirjoittaa sairaanhoitajan toimesta opintovapaalla oleva hoitaja.

Sen jälkeen, mitä olen nähnyt päiväkeskuksissa ja yksiköissä sekä kuullut ohjaajilta, en todellakaan poissulje ajatusta, että löytäisin itseni tulevaisuudessa täältä kolmannen sektorin puolelta ohjaajan töistä. Olen oppinut valtavasti uutta, jopa niistäkin hoitoalan osa-alueista, joista luulin jo tietäväni paljon.

Viestinnän tiimin etsii pian uutta harjoittelijaa ensivuoden alkuun ja en voi muuta kuin lämmöllä suositella omien kokemusteni perusteella tätä harjoittelupaikkana. Harjoitteluhaku avautuu pian. Pysy kuulolla!

Viestinnän harjoittelija
Jussi Salminen