Elämä on aina keskeneräistä, vaan ei tarkoituksetonta

Sanotaan, että elämä tapahtuu, ja selitykset tulevat perässä. Ennen Ukrainan sotaa perusturvaamme järkytti covid-pandemia. Inhimillinen kärsimys on viime viikkoina tiivistynyt. Via dolorosa, kärsimysten tie, on ollut totta päivittäisessä elämässä.

Jotta meidän ei tarvitsisi vain ajelehtia tapahtumien virrassa, on meillä esimerkiksi nyt hiljaisella viikolla tilaisuus pysähtyä antamaan koetulle merkityksiä ja tutkia tuntevaa ihmistä kaiken alla.

Ihminen on sitkeää tekoa. Käsittämättömän valmis jo syntyessään – ja niinkin valmiilla aivoilla pitkään avuton muihin nisäkkäisiin verrattuna.

Ajattelen, että kyvyistään huolimatta ihmisen mieli on silti alusta loppuun osin herkkä ja hauras salaisuus.

Ihmisen mieli kestää paljon, osoittaa hämmästyttävää sopeutumiskykyä, aistii vaaran ja suojautuu uhkilta, säilöö, suodattaa, järkkyy.

Ihmiselle tapahtunut asettuu yleensä aina johonkin hänessä. Koetulla voi olla monenlaisia seurauksia. Psykologi Arto Pietikäinen puhuu arjen ”joustavasta mielestä”, jossa ihminen kykenee riittävän mielekkäästi reagoimaan stressiin ja käyttämään hyödyllisiä stressinhallintakeinoja. Mielen jatkuvassa hälytystilassa tähän on silti pitkä matka.

Ihmisen toimintaa ja käyttäytymistä on usein lähestytty ihmisen mielensisäisten tapahtumien kautta. Valtaa on kuitenkin saavuttanut näkemys, ettei kyse ole vain ihmisen mielensisäisistä asioista. Elämänsä alusta lähtien ihminen hakeutuu itsensä ulkopuolelle, vuorovaikutussuhteisiin toisten ihmisten kanssa. Hän kasvaa näissä suhteissa ja myös haavoittuu niissä.

Ihminen kantaa aina mukanaan koko kokemustodellisuuttaan, sisäisiä ja ulkoisia kohtaamisia.

Kriisien keskellä keskustelu arvoista ei osoita vähentymisen merkkejä. Eri yhteisöt, organisaatiot ja työpaikat määrittelevät omat arvonsa. Voi pohtia, ovatko vaistomme heikentyneet siten, että henkilökohtaisten arvostuksien tunnistaminen on haastavampaa. Ihminen ei itsestään selvästi aina tiedä, miten hänen tulisi toimia. Voi olla, että kiireinen elämä heikentää ihmisen kykyä toimia perimmäisten arvojensa mukaisesti. Seurauksena voi olla turhautumista ja tarkoituksettomuuden kokemusta.

Merkityksellisyydestä puhuessamme meidän tulisi huomioida jokaisen oman elämän perususkomukset. Se, mitä pidämme arvokkaana, rakentuu aina jonkinlaisen ihmiskäsityksen päälle. Kaikki ihmiset eivät koskaan saavuta tasapainoista tai oireetonta tilaa. Se ei merkitse, etteikö voisi kokea elämäänsä merkityksellisenä. Ihmisen on mahdollista kasvaa kipeiden kokemustensa mukana, vaikka kaikesta ei aina ole mahdollista toipua. Elämä on aina keskeneräistä.

Usein saan toisen ihmisen itsensä kertomana havaita, että elämän tarkoitus on aina olemassa.

Jokaisen on vain löydettävä elämän tarkoitus itse. Merkitystä hakeva ihminen on liikkeellä oleva ihminen. Se lohduttaa. Annetaan siis merkityksiä. Ei vastoinkäymisistä huolimatta, vaan myös niiden vuoksi.

Hengellisen työn asiantuntija, yhteisöpappi
Jenni Tuulensuu