Uutta tutkimustietoa maahanmuuttaneiden asunnottomuudesta

Maahanmuuttaneiden asunnottomuus on laajeneva ongelma, johon yhteiskunta ei tarjoa valmiita ratkaisuja. Uuden tutkimustiedon valossa tilanne ei ole kuitenkaan toivoton.

Vuosi vuodelta tilastot ovat todistaneet asunnottomuuden vähenemistä. Alkuvuodesta julkaistu ARA:n tilasto vuodelta 2023 ei tuonut tähän poikkeusta. Toisaalta tilastoja tarkemmin tutkiessa selviää, että kaikilta osin asunnottomuus ei ehkä olekaan vähenemässä. Asunnottomien maahanmuuttajien määrä kasvoi selkeästi.

En koe tätä yllättävänä. Erityisesti pääkaupunkiseudulla haaste on ilmeinen. Yksinelävistä asunnottomista 41% on maahanmuuttajia, asunnottomista perheistä peräti 70%. Taustalla olevat syyt kytkeytyvät paikallisiin rakenteellisiin tekijöihin yhdistettynä laajempiin globaaleihin eriarvoisuuden ilmiöihin.

Sininauhasäätiö julkaisi juuri tutkimusraportin maahanmuuttaneiden asunnottomuuspolkuja käsittelevästä selvityksestä (MASE). Tutkimusta varten haastateltiin 29 Suomeen muualta muuttanutta henkilöä, jotka olivat kokeneet asunnottomuutta yhdestä kolmeen kertaan vuosien 2010 ja 2023 välillä.

Tulokset kertovat EU-tasollakin tunnistetusta ilmiöstä: maahanmuutto kasvattaa asunnottomuuden riskiä rakenteellisella tasolla samaan tapaan kuin vaikkapa kohtuuhintaisten asuntojen puute.

Tutkimukseen osallistuneiden asunnottomuuden taustalla on usein jokin kriittinen elämäntapahtuma yhdistettynä erilaisiin maahanmuuttotaustaan liittyviin haavoittuvuuksiin, jotka yhdessä aiheuttavat asunnottomuustilanteita. Kriittinen elämäntapahtuma voi olla esimerkiksi avioero, joka johtaa tarpeeseen löytää edullisempi asunto. Maahanmuuttotaustaan liittyvät ja yhtäaikaisesti vaikuttavat haavoittuvuudet olivat esimerkiksi heikko taloudellinen asema, kielitaidon ja digitaitojen puute sekä asuntomarkkinoilla kohdattu syrjintä ja oleskelulupatilanteen epävarmuus.

Ilman tukea asunnottomuusjaksoilla on riski pitkittyä ja uusiutua. Asunnottomuus ja asunnon saannin vaikeus altistavat maahanmuuttaneita erilaiselle hyväksikäytölle sekä lisäävät muuta tuen tarvetta.

Tutkimuksen tulokset ovat varmasti hyvinkin tuttuja ilmiöitä monelle maahanmuuttaneiden asunnottomuuden ehkäisyn parissa työskentelevälle.

Entä maahanmuuttaneiden asunnottomuuden tulevaisuus?

Maahanmuuttaneiden asunnottomuus ja asumisen huono laatu ovat siis ratkaisua vaativia sosiaalisia ongelmia Suomessa ja koko Euroopassa. Tulevina vuosikymmeninä globaalin eriarvoisuuden ja ilmastonmuutoksen oletetaan lisäävän ihmisten liikkumista yli rajojen.

Mikäli ratkaisuja ei löydetä, rakennamme eriarvoista yhteiskuntaa. Voisiko Suomi, asunnottomuustyön mallimaa, estää tämän kehityksen?

Tarvitaan rakenteellisia muutoksia. Työ pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämiseksi Suomessa on ollut vaikuttava esimerkki sektorirajat ylittävästä yhteistyöstä ja rakenteiden muuttamisesta. Valtion rahoitus vuokra-asumiselle, asumisneuvonnan kehittäminen ja tuetun asumisen tarjoaminen, sekä julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö on vähentänyt pitkäaikaisasunnottomuutta tehokkaasti.

Yksi tässä yhteydessä kehitetty keino maahanmuuttaneiden asunnottomuuden vähentämiseksi on jo tiedossa: matalan kynnyksen asumisneuvonnalla on saatu hyviä tuloksia. Tämä näkyy myös MASE-raportista.

ARA rahoittaa väliaikaislain turvin asumisneuvonnan laajentamista ja kehittämistä kunnissa vuosina 2023-2027. Pääkaupunkiseudulla maahanmuuttaneiden osuus neuvonnoissa on näyttäytynyt suurena. Työllä on varmasti ehkäisty monia asunnottomuustilanteita. Toiminta on kuitenkin vaihdellut rahoituskausien mukaan. Pääkaupunkiseudulla on useampia järjestötoimijoita, jotka ovat jo pitkään tarjonneet monikielistä asumisneuvontaa ja opastusta asumiseen, mutta leikkaukset Stean rahoituksessa tuovat epävarmuutta tuen jatkuvuuteen ja riittävyyteen. Toisaalta saatavilla oleva asumisneuvontakaan ei ole onnistunut ratkaisemaan ongelmaa täysin.

Miksi maahanmuuttaneiden asunnottomuutta ei ole kyetty ratkaisemaan? Onko kyse ammattilaisten tiedon puutteesta, ongelmien haastavuudesta vai kenties siitä, ettei ongelmaa nähdä tarpeeksi vakavana? Tietoa tarvitaan ehdottomasti lisää. MASE-raportin pohjalta nousee esiin tarpeita lisätutkimukselle.

MASE-raportin pohjalta voidaan tunnistaa myös ongelman taustalla olevien juurisyiden laajuus – joidenkin maahanmuuttaneiden jääminen kattavan kotoutumisen tuen ja kieliopintojen ulkopuolelle, Suomeen syntyneet maahanmuuttaneiden pienipalkkaiset työmarkkinat ja yhteiskunnan vastaanottavuuden ongelmat, kuten syrjintä vuokramarkkinoilla.

Haaste on monitahoinen. Näyttäisi siltä, että sen lopullista ratkaisua täytyy etsiä asunnottomuustyön ja kotoutumistyön risteyspisteestä.

Täytyy siis löytyä laajempi tahto kehittää uutta. Samalla jo toimivaksi toimintamalliksi todetun asumisneuvonnan saatavuus tulisi taata tulevaisuudessakin.

Valitettavasti yhteiskunnassamme on käynnissä prosesseja, jotka vievät poispäin ratkaisusta. Asumistuen leikkaukset ja oleskelulupia koskevat uudistukset oletettavasti lisäävät maahanmuuttaneiden asunnottomuutta. Näillä toimilla Suomesta ei ole tulossa tasavertaisen asumisen mallimaata ja asunnottomuuden poistaminen uhkaa jäädä haaveeksi.

Suosittelen MASE-raporttiin perehtymistä kaikille asunnottomuustyön ja sosiaalialan ammattilaisille. Ilmiön ymmärtäminen on yksi askel kohti vaikuttavampaa asunnottomuustyötä, joka selvästi linkittyy kotoutumistyöhön ja maahanmuuttaneiden asemaan yhteiskunnassa.

Anna-Leena Myllylä
Maahanmuuttaneiden toiminnan päällikkö

Lähteet:

• Hedayati, Nasibeh (2024). Migrants’ pathways into homelessness in Finland’s Capital Region. Sininauhasäätiö.
• Asumisen rahoitus ja kehittämiskeskus (2024). Asunnottomat 2023. Selvitys 2/2024.
• Hermans et al. (2020). Migration and homelessness: Measuring the intersections. European Journal of Homelessness (Vol.4, No. 3). European Observatory of Homelessness.
• European Comission (2005). Policy measures to ensure access to decent housing for migrants and ethnic minorities.
• Laki asumisneuvonnan tuesta kunnille vuosin 2023-2027
• Ympäristöministeriö (2023). Selvitys tarvittavista toimenpiteistä asunnottomuuden poistamiseksi vuoteen 2027 mennessä.