Panostus maahanmuuttaneiden osallisuuteen on pitkän tähtäimen investointi

Suomi on yksi niistä Euroopan maista, joissa pakolaisten ja erilaisten siirtolaisten tukeminen nähdään poliittisessa päätöksenteossa enemmän rasitteena kuin investointina. Yhteistyömme FEANTSA:n eurooppalaisen asunnottomuustyön verkoston kanssa osoittaa, että ristiriidat yhteiskunnallisiin realiteetteihin nähden ovat ilmeisiä.

Olin viime syksynä Euroopan asunnottomuustoimijoiden kattojärjestö FEANTSA:n  järjestämällä opintomatkalla Firenzessä Italiassa. Matkan aikana tutustuimme paikallisen järjestön hätämajoitus- ja vastaanottokeskustoimintaan ja kuulimme esityksiä maahanmuuttaneiden asunnottomuustilanteista kuudessa Euroopan maassa.

Maiden välillä oli eroavaisuuksia, mutta myös yhteneväisyyksiä. Keskusteluissa kävi nopeasti ilmi, että Euroopan tasolla on tunnistettavissa nimenomaan yli rajojen liikkuvien ihmisten ajautumista huono-osaisuuteen. Poliittisella kentällä ovat vahvistuneet voimakkaan maahanmuuttovastaiset ja maahanmuuttaneita epäinhimillistävät näkemykset.

Kaikissa esityksen tehneissä maissa tuntuu viime vuosina kasvattaneen suosiotaan vaade maahanmuuton ja pakolaisten aseman rajaamisesta tiukoin keinoin.

Italiassa pyrittiin viemään eteenpäin mallia turvapaikanhakijoiden lähettämisestä Albaniaan heitä varten perustettuihin keskuksiin, joissa he odottelisivat päätöstä hakemukseensa vailla kontaktia ympäröivään yhteiskuntaan. Britanniassa luovuttiin vasta hiljattain uuden hallituksen myötä suunnitelmasta perustaa samanlaisia keskuksia Ruandaan.

Hollannissa ja Ranskassa hallitukset ovat nostaneet ajamansa politiikan keskiöön turvapaikanhakijoiden maahantulon vähentämisen. Samaan aikaan esimerkiksi Hollannissa katsotaan läpi sormien sitä, että maassa elää huonoissa asuinoloissa paljon Euroopan sisäisiä siirtolaisia, joiden työvoiman varaan maan vihannesteollisuus nojaa.

Kuulostaa tutulta meille suomalaisillekin: työvoiman tarpeen ja sen riittävyyden takaamisen välinen suhde on ristiriitainen.

Tarvitsemme Suomessa työntekijöitä ja turvaudumme työntekijävajeita paikataksemme globaaliin liikkuvuuteen. Esimerkiksi siivousala ei tulisi toimeen ilman ulkomaalaistaustaisia työntekijöitä, joita on alan työtekijöistä jo lähes kolmasosa.

Ilmassa tuntuu kuitenkin olevan niin Suomessa kuin muuallakin ajatus, että maahanmuuttoa tulee rajoittaa tiukasti ja maahan muuttaneiden työntekijöiden hyvinvointiin ei pystytä satsaamaan. Ei ainakaan silloin, kun he työskentelevät muissa kuin vähintään erityisasiantuntijatasoisissa tehtävissä.

Heikompi asema työmarkkinoilla, oleskelulupien epävarmuus ja kohdattu negatiivinen suhtautuminen lisäävät maahanmuuttaneiden riskiä jäädä asunnottomaksi.

Asunnottomuus on liittynyt Suomessa ja muuallakin usein kaupungistumiseen.

Kun paljon ihmisiä muuttaa kaupunkeihin, eivät asunnot niissä riitä ja kallistuvat pienempituloisten ulottumattomiin. Asunnottomuus on ilmiö, jonka kautta tulee näkyväksi myös yhteiskunnan eriarvoisuus.

Asunnottomuuden taustalla on usein köyhyyttä, sairauksia, ylisukupolvista huono-osaisuutta ja elämän kriisejä. Asunnottomuus ilmiönä voi olla ikkuna siihen, kuinka yhteiskunnassa suhtaudutaan ihmisten perustarpeiden turvaamiseen ja kriiseissä tukemiseen.

Se, että maahanmuuttaneet ovat yliedustettuina asunnottomuustilastoissa Suomessa ja muuallakin Euroopassa, kertoo eriarvoisesta asemasta kokonaisuudessaan.

Olisiko kuitenkin niin, että näihin ihmisiin panostaminen olisikin yhteiskunnan kannalta sekä arvopohjainen että taloudellinen investointi?

Luin joulun aikana SOSTEn yli kymmenen vuotta sitten julkaisemaa artikkelikokoelmaa hyvinvointitaloudesta. Siinä peräänkuulutettiin kykyä nähdä tulevaisuuden hyvinvointia luovat kustannukset investointeina.

Tällä hetkellä tuntuu olevan itsestäänselvyys, että yhteiskunnan tuottamista julkisista palveluista on leikattava. Erityisesti maahanmuuttaneiden yhteiskunnallisen aseman parantaminen näyttää tämän hetken poliittisen päätöksenteon valossa olevan eurooppalaisille yhteiskunnille taakka, ei investointi.

Investointiajattelu oli hyvinvointivaltion rakennuksen ajan vallitseva paradigma. Maailma on toki muuttunut hyvinvointivaltion rakennusajoista. Silti on helppo nähdä kuinka koko Euroopan mittakaavassa olisi hyödyllistä panostaa työn perässä tulevien ja erilaisten kriisien alta tänne muuttavien ihmisten yhdenvertaisuuteen ja mahdollisuuksiin tavoitella hyvää elämää.

Pitkällä tähtäimellä tämä rakentaisi näiden ihmisten luottamusta ja vähentäisi eriarvoisuutta yhteiskunnassamme. Se olisi investointiajattelua parhaimmillaan. Korkean luottamuksen tason on todettu edistävän talouden hyvää kehitystä, jolloin myös tarve eriarvoisuutta lisääviin lyhytnäköisiin leikkauksiin todennäköisesti vähenisi.

Anna-Leena Myllylä
Maahanmuuttaneiden toiminnan päällikkö
Sininauhasäätiö-konserni

Lähteet:

• Särkelä et al. (toim.). Hyvinvointitalous (2014). Soste.
• Tilastokeskus. Työlliset ammattiryhmän (AML 2010, tasot 1-2), taustamaan, sukupuolen ja vuoden mukaan, 2010-2022
• FEANTSA report: Study Visit on effective accommodation services for migrants experiencing homelessness