27.5.2021
Uratarina: asumisohjaajasta henkilöstöhallintoon
”Pyrin henkilöstöhallinnossa toimimaan siltana työntekijöiden ja johdon välillä, tuomaan henkilöstön ääntä kuuluviin”, kirjoittaa Sininauhasäätiö-konserni HR-koordinaattori Niko Kiviniemi. Hän tuli konserniin kesätöihin vuonna 2019 ja on edelleen samalla tiellä.
#Uratarinat
Sain lukiossa idean, että lähihoitajan ammatti voisi olla se mitä haluan tehdä isona. Olen aina pitänyt ihmisten auttamisesta ja lähihoitajan ammatti tuntui omalta. Valmistuttuani tein töitä vanhusten ja hengityshalvauspotilaiden kanssa yhteensä noin seitsemän vuotta. Koin kuitenkin jämähtäneeni paikalleen, sillä olin tehnyt kolme vuotta yötyötä, mistä toki pidin, mutta sosiaalisena ihmisenä koin tarvetta muutokselle.
Olin jo hetken leikkinyt ajatuksella, että lähtisin opiskelemaan, mutta en ollut saanut päätettyä opiskeluiden suuntaa. Vaikka looginen suunta olisi ollut lähteä lukemaan itsensä sairaanhoitajaksi, en kokenut sitä mieleiseksi. Seitsemän lähihoitajavuoden aikana näin useita tiimejä, esimiehiä, työnantajia ja monia tapoja kohdella työntekijöitä. Kokemusteni pohjalta sain idean lähteä suuntautumaan henkilöstöhallinnon tehtäviin, mikä onnistui tradenomin tutkinnon kautta.
Sosiaalipuolen tehtävistä henkilöstöhallintoon
Opiskeluiden aikana tein kesätöitä edelleen lähihoitajan tehtävissä. Keväällä 2019 näin Sininauha Oy:n asumisohjaaja tehtävän, mistä kiinnostuin saman tien. Minulla ei ollut aikaisempaa kosketusta sosiaalipuolen tehtävistä, joten menin haastatteluun varautuneena, etten paikkaa saisi, mutta yllätyksekseni minut valittiin tehtävään.
Kesän aikana sain hyvän kuvan toiminnasta ja tykästyin sekä sosiaalipuolen toimintaan, että Sininauhasäätiön-konsernin toimintaan. Määräaikaisuuden lopuksi kävin lähtökeskustelun esimieheni kanssa, ja hän kyseli minulta missä vaiheessa opintoni olivat, johon vastasin harjoittelun olevan seuraavaksi vuorossa. Esimieheni lupasi tiedustella olisiko henkilöstöhallinnossa harjoittelupaikkaa auki ja välitti yhteystietoni heille.
Yhdistelmä uutta ja vanhaa ammattia
Muutaman viikon päästä henkilöstöpäällikkö otti minuun yhteyttä ja halusi tavata minut. Tapaamisen jälkeen sain viiden kuukauden harjoittelupaikan. Paikka oli itselleni kaikin tavoin täydellinen, sillä siinä yhdistyi sekä vanha että uusi ammatti. Pääsin siis käyttämään hyväksi hoitajana omaksuttua tietoa ja tuomaan sitä esille henkilöstöhallinnon näkökulmasta.
Harjoittelun jälkeen työni henkilöstöhallinnossa jatkui kesäsijaisuudella ja sen jälkeen pysyvällä sopimuksella, millä tiellä ollaan edelleen.
Tykästyin Sininauhasäätiön-konsernin toimintaan ja siihen, miten työntekijöitä kuunnellaan ja kohdellaan. Pyrin henkilöstöhallinnossa toimimaan siltana työntekijöiden ja johdon välillä, tuomaan henkilöstön ääntä kuuluviin. Tämä on mielestäni tärkeä osa jokaisessa yrityksessä, mutta erityisesti meidän toimialallamme, sillä työntekijöillä on paras tieto siitä, miten työtä tehdään.
Odotan innolla tulevia haasteita ja yhteistyötä kaikkien työntekijöiden kanssa!
HR-koordinaattori
Niko Kiviniemi