Uutisoinnin merkitys asunnottomuuspolitiikassa

Media muokkaa yleisiä käsityksiä asunnottomuudesta, ja ohjaa jopa poliittisia ratkaisuja. Koronapandemian aikainen uutisointi antaa viitteitä siitä, että kriisiaikana uutisoinnin rooli korostuu. Tutkimus auttaa tunnistamaan haasteet ja vähentämään eriarvoisuutta tulevissa kriiseissä.

Asunnottomuusuutisointia on Suomessa tutkittu melko vähän. Tällä hetkellä Tampereen yliopistossa on meneillään asunnottomuusuutisoinnin tutkimus yhteiskunnallisen kriisin (koronapandemian) aikana. Pandemian vaikein vaihe on todennäköisesti ohitettu, mutta kriisiajan uutisoinnin tutkimusta pidetään edelleen tärkeänä.

Uutisoinnin analysoiminen edistää kriisien hallinnan ja uutisoinnin välisen merkittävän roolin ymmärtämistä sekä sen merkitystä poliittisiin ratkaisuihin. Vähemmistöryhmiin, kuten asunnottomuutta kokeviin, liittyvä kriisiajan uutisoinnin tutkimus puolestaan lisää yhteiskunnallisten erojen ymmärtämistä ja täten mahdollistaa eriarvoisuuden vähentämisen tulevien kriisien yhteydessä.

Kriisin aikana sosiaalisten ongelmien määrittelyyn saattaa liittyä normaalia enemmän tiedostamattomia tunnelatauksia, asenteita ja tulkintoja.

Median rooli asunnottomuusilmiön määrittäjänä on merkittävä. Uutiset, joissa asunnottomuutta kuvataan yksilöllisenä tai sosiaalisena ongelmana, muokkaavat yleisiä käsityksiä asunnottomuudesta ja ohjaavat omalta osaltaan asunnottomuuspoliittisia linjauksia ja valintoja. Uutisoinnin katsotaan mediatutkijoiden mukaan olevan erityisen vaativaa yhteiskunnallisten kriisien, kuten koronapandemian yhteydessä. Tällöin sosiaalisten ongelmien määrittelyyn saattaa liittyä normaalitilannetta enemmän tiedostamattomia tunnelatauksia, asenteita ja tulkintoja.

Esimerkiksi Kanadassa koronapandemian aikaista asunnottomuusuutisointia koskevien tutkimusten mukaan asunnottomien pandemian aikana kokema sosiaalinen syrjäytyminen oli pitkälti seurausta heitä koskevasta yhteiskunnallisesta keskustelusta ja uutisoinnista, mutta saattoi toisaalta vaikuttaa myös uutisoinnin sisältöihin.

Asunnottomuutta kokeneisiin on liitetty puhetta, joka ilmentää monin tavoin heidän omaa vastuutaan asunnottomuuteen johtaneista tekijöistä.

Asunnottomuusuutisoinnin painopiste muuttui koronapandemian ensimmäisen aallon aikana aiempaan uutisointiin suhteutettuna. Perinteisesti asunnottomuusuutisointiin on liittynyt voimakkaasti ”oma vika”-ajatteluun perustuva, yhteiskunnan vastuuta poissulkeva puhe.

Asunnottomuutta kokevat ovat itse toivoneet saavansa tuoda mediassa esiin omia tarinoitaan ja täten vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin laajemminkin. Perusteeksi esitetään, että asunnottomuuspolitiikasta päättävät tahot ymmärtäisivät laajemmin asunnottomuutta ja ”heräisivät” näkemään asunnottomuuden piirissä elävien todelliset kasvot.

Asunnottomuusuutisoinnin on lisäksi koettu käsittelevän korostuneesti ”katuasunnottomuuden” ilmiöitä, vaikka totaalinen suojattomuus on Suomessa melko suppeaa ihmisryhmää koskeva tilanne. Uutisoinnista on lähes poikkeuksetta puuttunut muun muassa työssäkäyvien ja perheellisten asunnottomuutta kokevien tilannekuvaukset.

Kriisin aikana yhteiskunnallinen polarisaatio lisääntyi

Koronapandemian aikaisen uutisoinnin tutkimuksessa tunnistettiin puhetta, joka luo eron valtaväestön ja asunnottomuutta kokevien välille, ja asettaa asunnottomuutta kokevat syrjäytyneiden ja marginalisoitujen henkilöiden kategoriaan. Tällaisilla kuvauksilla on tapana lisätä yhteiskunnallista polarisaatiota. Samanaikaisesti niiden avulla voidaan lisätä ymmärrystä erityisesti haavoittuvimmassa asemassa olevien asunnottomuutta kokevien vaikeasta tilanteesta.

Pandemia-ajan uutisointiin liittyi voimakkaasti kuvaus asunnottomuutta kokevista avun tarpeessa olevina henkilöinä, joilla ei ole mahdollisuutta selviytyä ilman yhteiskunnan vahvaa tukea. Tämän kaltainen ”uhripuhe” voi muokata suuren yleisön käsityksiä asunnottomuutta kokevista.

Uhripuhe yhtäältä lisää tietoisuutta asunnottomien kriisiajan tarpeista, mutta toisaalta sen avulla ylläpidetään stereotypiaa heistä yhteiskunnan suojatteina.

Pandemian aikaisen uutisoinnin ehkä merkittävin muutos entiseen mediapuheeseen oli uutiskuva, jonka avulla herätettiin pelkoa pandemian vaikutusten, esimerkiksi lisääntyvän työttömyyden, vaikutuksista asunnottomuuden kasvuun sekä sen mahdollisesta ulottumisesta laajemmin koko väestöön. Kuvaus saattaa herättää pelkoa asunnottomuuden laajenevasta uhasta. Toisaalta se omalta osaltaan laajentaa ymmärrystä asunnottomuudesta yhteiskunnallisena ilmiönä, joka erityisesti kriisiaikana voi kohdata kenet tahansa.

Pandemian aikainen uutisointi sisälsi edellä mainittujen puhetapojen ohella runsaasti ”huolipuhetta”, joka oli erityisesti asunnottomuustyön ammattilaisten tuottamaa. Puhe vahvisti käsitystä, jonka mukaan asunnottomuutta kokevien tilanne oli korona-aikana poikkeuksellisen vaikea ja, että he tarvitsivat selviytyäkseen runsaasti tukea. Ammattilaisten puhe sisälsi useita realistisia kuvauksia asunnottomuutta kokevien arjen haasteista ja niistä selviytymisen vaikeudesta.

Puhe on ilman muuta tärkeää, mutta pahimmassa tapauksessa se voi johtaa siihen, että asunnottomuuspoliittisiksi ratkaisuiksi esitetään ”hätävaihtoehtoja” pysyvien asumisratkaisujen kehittämisen sijaan. Esimerkiksi hätämajoituksen lisäämisen katsotaan tällöin olevan pitkälti kolmannen sektorin ja yhteiskunnallisten instituutioiden vastuulla. Näkökulma saattaa osaltaan kaventaa julkisen vallan roolia asunnottomuusongelman ratkaisussa.

Erityisesti koronapandemian ensimmäinen aalto vuonna 2020 lisäsi asunnottomuuden käsittelyä mediassa. Uutisointi saattaa muokata suhtautumista asunnottomuutta kokeviin vielä pitkään.

Yhteiskunnalliselle keskustelulle pandemian vaikutuksista asunnottomuuteen on edelleen suuri tarve, tavoitteena lisätiedon, tasa- arvon ja tehokkaiden kriisiajan asumispoliittisten ratkaisujen löytäminen jatkossa.

Mediakeskustelu on tärkeää myös siksi, että päätöksentekijät pyrkivät vaikuttamaan oman agendansa edistämiseen julkisuuden kautta. Asunnottomuuspoliittisissa ratkaisuissa tämä voi näyttäytyä esimerkiksi asunnottomuuden poistotavoitteen tärkeyden ja kiireellisyyden määrittämisenä.

Tulevaisuudessa median rooli asunnottomuusuutisoinnissa tulee todennäköisesti entisestäänkin korostumaan, mikäli skenaariot erilaisiin tukiin kohdistettujen leikkaustoimien vaikutuksista konkretisoituvat ja asunnottomuuden uhka tulee mahdollisesti koskettamaan yhä suurempaa osaa ihmisistä.

Leena Rusi
Kehittämisjohtaja, Sininauhasäätiö
Yhteiskuntatutkimuksen (asunnottomuusuutisointi) tohtoriopiskelija, Tampereen yliopisto