31.8.2023
Overdose Awareness Day muistuttaa huumekuolemien ehkäisyn kiireellisyydestä
Elokuun viimeisenä päivänä vietetään vuosittaista yliannostustietoisuuden lisäämisen päivää. International Overdose Awareness Day -päivän viettäminen aloitettiin Australiassa vuonna 2001 ja vaikka päivän nimi kääntyy hankalasti suomeksi, on aihe meilläkin polttavan ajankohtainen.
#Blogit
#ODE
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2021 Suomessa kuoli huumeisiin 287 henkilöä, mikä on 29 enemmän kuin edellisenä vuonna. Valtaosa huumekuolemista oli tapaturmaisia myrkytyksiä, arkikielessä puhutaan yliannostuksista. Suomessa nämä tapaturmaiset kuolemat johtuvat tyypillisimmillään useiden lääkeaineiden yhteiskäytöstä. Vaikuttavimpana aineena kuolemantapauksissa oli useimmiten synteettinen lääkeopioidi kuten buprenorfiini ja sen lisäksi muut aineet, kuten rauhoittavat lääkkeet sekä alkoholi.
Huumekuolemat ovat Suomessa lisääntyneet koko 2000-luvun ajan. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana huumeiden käytöstä johtuvat kuolemat ovat lisääntyneet huomattavasti ympäri maailmaa. Huumekuolemien lisääntyminen voidaan nähdä maailmanlaajuisena kansanterveydellisenä kriisinä. Joka vuosi ilmoitetaan ennätyksellinen määrä kuolemia, jotka johtuvat pääasiassa opioidien käytöstä, usein yhdistettynä muihin aineisiin.
Overdose Awareness Day lähettää päihteitä käyttäville ihmisille viestin siitä, että heitä ja heidän elämäänsä arvostetaan.
Nykyiseen maailmanlaajuiseen huumekuolemaepidemiaan vastaaminen edellyttää monien keinojen käyttöönottoa. Niin sosiaali- ja terveyspalveluiden parantaminen, lainsäädännön järkeistäminen kuin tiedon lisääminen huumeista ja lääkkeistä sekä niihin liittyvistä riskeistä ovat tärkeässä asemassa huumekuolemien vähentämisessä.
Suomessa huumekuolemien ehkäisyyn tulisi panostaa laajasti. Ennaltaehkäisevä ja haittoja vähentävä työ lasten ja nuorten keskuudessa tulisi ymmärtää osana huumekuolemien ehkäisyä. Palvelujen järjestämiseen päihteitä käyttäville ihmisille tulisi osoittaa tarpeeksi resursseja pitkäjänteisesti ja lainsäädäntöä tulisi tarkastella ja arvioida vähentääkö tämänhetkinen lainsäädäntömme huumehaittoja ja -kuolemia parhaalla tavalla.
Elokuun viimeisenä päivänä vietettävä teemapäivä tarjoaa meille tilaisuuden jakaa tietoa huumekuolemista, mutta myös lähettää päihteitä käyttäville ihmisille viesti siitä, että heitä ja heidän elämäänsä arvostetaan.
Projektikoordinaattori, Yliannostuksien ehkäisyhanke ODE
Suvi Helle
ODE-hankkeen Overdose Awareness Day -puistotapahtuma järjestetään 31.8.2023 Dallapénpuistossa Helsingissä klo 14–18. Paikalla voi tutustua järjestötoimijoihin ja huumekuolemien ehkäisyyn. Grilli on kuumana ja lavalle nousevat Paleface, Rauhatäti, Julma-Henri sekä Porttiteatteri.