10.6.2024
Miikka Koirasen muisto elää toiveessa muiden pelastumisesta
Rakkaan pojan menetyksestä Aila ja Juha Koiraselle syntyi toive auttaa muita apua tarvitsevia nuoria.
#Artikkelit
#Nuoli
#Pessi
Miikasta on monta määritelmää: Hän oli turvattua elämää elävä pieni koululainen. Lahjakas ja urheilullinen lukiolainen. Myötätuntoinen ja avulias nuorimies. Vanhempiensa Ailan ja Juhan tukema ja rakastama lapsi, ainokainen. Miikka oli myös päihteidenkäyttäjä, joka ehti lyhyen elämänsä aikana kokea monia vastoinkäymisiä ja myös asunnottomuutta.
Yhden haastavan vaiheen jälkeen Miikka sai oman, Asunto ensin -periaatteen mukaisen asunnon Sininauhasäätiön asumispalveluyksikkö Pessistä.
Mäkelänkadulla sijaitseva Pessi teki Aila ja Juha Koiraseen vaikutuksen. Vastaavista paikoista Koirasilla ei ollut aiempaa kokemusta.
Ensimmäisenä Koirasia oli vastassa viihtyisä aula, viherkasviseinä ja vastaanotto. Porukka Pessin yleisissä tiloissa oli kenties vähän pelottavan näköistä, mutta kaikki moikkailivat ja olivat kohteliaita. Henkilökuntaa oli aina paikalla varmistamassa, että kaikki toimii. Myös Miikan viihtyisässä asunnossa oli kaikki tarvittava; astiat ja käytännön tarvikkeet sekä mahdollisuus sisustaa.
”Kaikki hyvin, olet rakas”.
Näin Miikka vastasi äidin viesteihin viimeisiin hetkiin asti. Moni asia olikin kunnossa. Nuori mies uskoi edelleen tulevaisuuteen. Hän nautti yhteisestä ajasta vanhempien kanssa, kokkaili omassa kodissaan, tapasi ystäviä, oli myötätuntoinen ja aina valmis auttamaan muita.
Silti moni asia oli myös huonosti: päihteidenkäyttö ei ollut hallinnassa, pikavippejä oli kertynyt, syyllisyys ja häpeä painoi.
Aila ja Juha Koiranen saivat suruviestin Miikan kuolemasta 27.4.2021. Vain muutamaa viikkoa aiemmin perhe oli käynyt yhdessä laskettelemassa.
Viimeisessä tapaamisessa äiti sanoi Miikalle: ”Tapahtui mitä tahansa, tulet aina olemaan rakas.”
Ja Miikka vastasi, kuten ennenkin: ”Olet rakas”.
Surutyötä tehtiin aluksi Sininauhasäätiön tiloissa. Kriisiryhmässä keskusteltiin Miikan ystävien ja tuttujen työntekijöiden kanssa. Pessin työntekijöillä on vahva ammattitaito ja kokemus päihderiippuvuutta kokevien ihmisten kanssa työskentelystä. He tietävät mitä arki riippuvuussairauden kanssa on, ja miten pohjalta voi nousta. Tukea ei anneta ylhäältä alaspäin, vaan rinnalla kulkien, tukien, ohjaten ja rohkaisten. Päihderiippuvuus on sairaus, johon kuka tahansa voi sairastua.
Jos yksikin nuori pelastuu Miikan muistolle tehtävien lahjoitusten turvin, hän ei elänyt turhaan.
Pessin lisäksi Sininauhasäätiön nuorten kohtaamis- ja tukipiste Nuoli teki Ailaan vaikutuksen. Se tarjoaa jokaiselle turvaa hakevalle nuorelle yösijan lisäksi paikan, jossa peseytyä ja ruokailla. Turvapaikan lisäksi Nuolesta saa apua moniin arjen pulmiin sekä ohjausta eteenpäin.
Surun keskelläkin Aila ja Juha Koiranen ovat kiitollisia siitä, että saivat elää loppuun asti yhdessä Miikan kanssa.
Aila Koiranen haluaa jakaa tärkeän viestin muille vastaavaa kokeville: ”Älkää koskaan menettäkö toivoanne. Älkää kääntäkö selkäänne läheiselle. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa.”
Surutyön keskellä Juhalle tuli ajatus muistokeräyksestä: ”On tärkeää, että Miikan elämä jatkuu muuallakin kuin hautakivessä. Jos yksikin nuori pelastuu Miikan muistolle tehtävien lahjoitusten turvin, hän ei elänyt turhaan.”
Miikka Koirasen muistokeräyksellä tuetaan Sininauhasäätiön ja erityisesti Nuolen toimintaa.
Tue Miikka Koirasen rahastoa
Lahjoita haluamasi summa Sininauhasäätiön tilille:
- Osuuspankki FI18 5789 5420 0361 59
- BIC-koodi: OKOYFIHH
Merkitse lahjoituksen viestikenttään ”Miikka Koirasen rahasto”
Kiitos tuestasi.
#Artikkelit
#Nuoli
#Pessi