17.12.2024

Geronomi Mutterimajan asumisyksikössä

Blogit
Geronomi Veera Kotila ja rescuekoira Amppu

Sininauha Oy:n asumispalveluyksiköissä toimii sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia eri tehtävissä ja erilaisilla nimikkeillä. Tuusulan Mutterimajassa työskentelee kaksi geronomia, joiden työkuvaan kuuluu asiakkaan hyvän arjen mahdollistaminen.

Geronomin (amk) tutkintonimike ja työtehtävät tuntuvat olevan monille vieraita. Geronomi on vanhustyön asiantuntija, jonka työnkuva yhdistetään herkästi ikääntyneiden parissa tehtävään hoivatyöhön. Tutkinnon pohjana on laaja-alainen gerontologinen tieto ja osaaminen, mutta sen monipuolisuus antaa geronomille valmiudet työskennellä sekä terveydenhuollon että sosiaalipalveluiden erilaisissa tehtävissä.

Geronomit tuovat hyvinvointipalveluihin holistisen lähestymistavan, jossa otetaan huomioon ikääntyneen henkilön fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi kokonaisuutena.

Geronomin työn lähtökohtana on ikääntyneen ihmisen arvostaminen ja tukeminen hänen omassa elinympäristössään.

Tulin kesällä 2023 Tuusulan Mutterimajan asumisyksikköön suorittamaan geronomin opintoihin liittyvää palveluohjauksen ja vahvistavan asiakastyön harjoittelua. Sitä aiemmin en ollut miettinyt mahdollisuutta työskennellä päihde- ja mielenterveysalalla. Koin kuitenkin tärkeäksi laajentaa osaamistani ja tartuin tilaisuuteen hypätä uuteen työympäristöön.

Jo ensimmäisen työpäivän jälkeen tiesin olevani siellä missä minun kuuluikin sillä hetkellä olla. Ihastuin Mutterimajan yhteisöön ja ympäristöön. Työtehtävät olivat kiinnostavia sekä monipuolisia. Koin työn merkitykselliseksi. Harjoittelun jälkeen jäin osa-aikaiseksi työntekijäksi valmistumiseeni asti.

Kesällä 2024 aloitin työn kokoaikaisena geronomina Mutterimajassa. Työnkuvaani kuuluu muun työyhteisön tavoin asukkaiden tukeminen arjen hallinnassa, talousasioissa, toimintakyvyn eri osa-alueiden ylläpitämisessä sekä hyvinvoinnin edistämisessä yksilöllisten tarpeiden mukaan.

Mutterimajassa asuu 23 asukasta, joilla on erilaisia haasteita elämänhallintaan liittyen.

Yksikön asukkailla toimintakyvyn heikentymiseen liittyvät tavalla tai toisella päihteet sekä mielenterveyden haasteet. Mutterimajan asukkaat ovat pääasiallisesti ikääntyneempää väestöä: keski-ikä on yli 60 vuotta.

Yksi tärkeimmistä työtehtävistäni on tuoda monialaiseen työyhteisöön näkökulmia ikääntymisestä ja holistisesta ihmisnäkemyksestä. Päihde- ja mielenterveystyöhön geronomin asiantuntijuus on oiva lisä, sillä ikääntyneet päihteitä käyttävät henkilöt voivat jäädä herkästi palvelujärjestelmän ulkopuolelle stigman ja syrjäytymisen vuoksi.

Ikääntyneiden parissa työskennellessä on hyvä osata keskustella sensitiivisistä aiheista kuten yksinäisyydestä, muistihaasteista, katkenneista perhesiteistä ja kuolemasta.

Myös eettisyys ja itsemääräämisoikeus ovat läsnä päivittäin.

Muiden työntekijöiden tapaan olen työvuoroni ajan kaikkien asukkaiden käytettävissä. Toimin vastuuohjaajana neljälle asukkaalle. Päivittäisten työtehtävien lisäksi olen ollut järjestämässä asukkaillemme vaatekeräystä, toteuttanut toimintaa Tuusulan Asunnottomien yöhön, verkostoitunut Tuusulan kunnan toimijoiden kanssa Tulevaisuusvalta-hankkeen myötä ja ideoinut oppilaitosyhteistyötä.

Lisäksi aloitin loppusyksystä yksikössämme naapurustotyön vastaavana. Tällä hetkellä työn alla on myös hygieniatarvikekeräys Mutterimajan asukkaille.

Mutterimajan ympäristö kasvihuoneineen, marjapensaineen ja pihakeinuineen tekee pihasta viihtyisän.

Yhteisötilassa kokoonnutaan ruokailemaan, lukemaan lehtiä, pelaamaan, keskustelemaan ja katsomaan telkkaria. Palapelejä tehdään yhteistyönä. Joku pysähtyy sovittelemaan paloja pidemmäksi toviksi, joku laittaa ohi mennessään pari palaa paikoilleen.

Jokainen osallistuu itselleen sopivalla tavalla.

Sauna lämpiää kahdesti viikossa, kirjahyllystä voi lainata kirjoja, ilmoitustaululta näkee ympäristön tapahtumiin sekä palveluihin liittyviä tiedotteita. Pesutuvasta voi varata itselleen pyykkivuoron, jos omaa pyykkikonetta ei ole.

Tärkeintä taitaa kuitenkin olla oma turvallinen ja lämmin vuokra-asunto, jossa voi elää omannäköistä elämää.

Mutterimaja sijaitsee muutaman kilometrin päässä Hyrylän keskuksesta. Lähempää löytyvät kaupat ja apteekki. Kun osallistuminen kunnan järjestämiin toimintoihin vaikeutuu ja osallisuuden haasteet lisääntyvät, kasvaa tarve asumisyksikössä järjestettävälle toiminnalle.

Mutterimajan puitteet ovatkin omiaan tarjoamaan tekemistä. Osa asukkaista hyödyntää mielellään yhteisötilan monipuolisuutta ja osallistuu suunniteltuihin yhteisöllisiin toimintahetkiin.

Yksinkertaisimmat tekemiset ovat monesti mieluisimpia, kuten tietovisat, korttipelit ja musiikin kuuntelu.

Retkille osallistuminen on hyvin vaihtelevaa. Perinteinen makkaran grillaus kauniissa ympäristössä pienessä porukassa tuntuu olevan kaikista mieluisinta retkitoimintaa.

Toimintahetkiä toteutettaessa tulee huomioida erityisesti asukkaiden liikuntarajoitteet. Monella asukkaalla on käytössään apuväline liikkumisen tukemiseksi ja toiminnan tulisi olla mahdollista pyörätuolissa istuen tai rollaattoriin tukeutuen.

Mutterimajasta erityisen paikan tekee sen lämmin tunnelma ja yhteisö, jossa jokaiselle tarjotaan mahdollisuus loistaa omana persoonanaan.

Mutterimajassa jokaisella asukkaalla on monta tarinaa kerrottavanaan. Yksittäiset tarinat kietoutuvat kokonaiseksi elämänkaareksi. Muisteleminen ja elämänkaaren tarkastelu yhdessä asukkaan kanssa on yksi mieluisimmista työmenetelmistäni.

On tärkeää olla aistit avoinna tunnistamaan oikeat hetket keskustelulle. Ikääntyneen ihmisen voi olla haastavaa tunnistaa itsenäisesti omia voimavarojaan ja usein keskusteluissa kuulee itsensä sekä omien kykyjen vähättelemistä. Näissä tilanteissa työntekijältä vaaditaan erityisesti empatiakykyä ja motivoimisen taitoja.

Opiskelen tällä hetkellä avoimen ammattikorkeakoulun kautta maisteriopintoja. Tulevaisuudessa haluan tehdä työtä ikääntyneiden päihde- ja mielenterveyspalveluiden ja asunnottomuustyön kehittämisen parissa.

Olen kiinnostunut tutkimaan esimerkiksi syrjäytymiseen ja marginalisaatioon liittyviä syy-seuraussuhteita sekä erilaisia sosiaalisia ilmiöitä. Haaveeni on myös tuottaa erilaisia materiaaleja ikääntyneiden parissa tehtävän päihde- ja mielenterveystyön tueksi.

Työ haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten kanssa on itselleni erityisen tärkeää. Haluan olla ihminen ihmiselle ja kohdata ympäristöni arvostavasti.

Koen Sininauhasäätiö-konsernin arvopohjan vastaavan omaa arvomaailmaani. Meillä ihmiset nähdään arvokkaina yksilöinä, tehdään vaikuttamistyötä valtakunnallisesti ja tuetaan henkilökuntaa oman osaamisen kehittämisessä.

Nämä tekijät yhdistettynä empaattiseen ja taitavaan työyhteisöön sekä merkityksellisiin asiakaskohtaamisiin varmistavat oman viihtyvyyteni työssä

Veera Kotila
Geronomi
Mutterimajan asumisyksikkö
Sininauha Oy

Geronomin osaamisen eri osa-alueet (Suomen Geronomiliitto ry):

  • Gerontologinen osaaminen ja eettiset periaatteet
  • Voimavaralähtöinen ja kuntouttava työ
  • Monialainen osaaminen ja toimiminen vanhustyön eri ympäristöissä
  • Palvelujen ja niiden tarpeiden arviointi, koordinointi ja ohjaus hoivan, hoidon ja kuntoutuksen moniammatillisissa toimintaympäristöissä
  • Vanhuspalvelujen tuotanto-, johtamis- ja kehittämistehtävät

Huomasitko Ampun?

Artikkelin pääkuvassa Veera Kotilan vieressä on 13-vuotias rescuekoira Amppu, joka on oman jaksamisensa mukaan mukana Veeran työvuoroissa: ”Eläinten läsnäolo on monelle asukkaalle tärkeää. Työntekijöiden koirat ovatkin Mutterimajassa odotettuja sekä toivottuja vieraita.

#Blogit

#asunnottomuus

#Asiakastyö

#Asumispalveluyksikkö