5.5.2025
Asunnottomuustyötä ja ilmastotietoisuutta samassa paketissa

Sininauhasäätiö-konsernissa vastuullisuus ja vaikuttavuus ohjaavat vahvasti toimintaamme. Kehitämme jatkuvasti palveluitamme ja toimintatapojamme, jotta voimme entistä paremmin tukea ja auttaa asunnottomuutta kokevia ja haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä ja toteutamme näin sosiaalista vastuutamme. Nyt haluamme kiinnittää entistä enemmän huomiota myös toimintamme ilmastokestävyyteen, ja siksi raportoimme tänä vuonna myös toimintamme hiilijalanjäljestä.
Toimintamme vastuullisuus, kestävyys ja vaikuttavuus ovat meille Sininauhasäätiö-konsernissa keskeisen tärkeitä ja kehitämme jatkuvasti toimintaamme niiden osalta. Ne ovat myös asioita, jotka kulkevat meillä käsi kädessä: strategiamme painopisteet ja vastuullisuuden olennaisimmiksi arvioidut teemat ovat meillä linjassa ja tukevat toisiaan. Asiakkaat, henkilöstö, toimintamme vaikuttavuus sekä ajatus kokonaisvaltaisesta vastuullisuudesta ovat vahvasti esillä kummassakin.
Teemme työtä asunnottomuutta kokevien ja kokeneiden tai muuten haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten auttamiseksi ja tukemiseksi. Kehitämme matalan kynnyksen toimintamuotoja ja tuomme niitä osaksi asiakkaidemme arkea ja tarjoamme erilaisia tuetun asumisen asunto ensin- ja päihteettömiä palveluita. Meille kaikkein olennaisimmat kestävyysteemat liittyvät asiakkaisiimme ja henkilöstöömme.
Vastuullisuusohjelmamme Asiakas toiminnan keskiössä -kestävyysteeman osa-alueet ovat asiakkaiden kohtaaminen, asiakkaiden tarpeista lähtevä toiminta sekä asiakkaiden ihmisarvoisen aseman vahvistaminen ja puolustaminen. Hyvinvoiva, kehittyvä työyhteisö -teemaan puolestaan sisältyvät henkilöstön osaamisen jatkuva kehittäminen, työterveys, työhyvinvointi ja työssä jaksaminen sekä johtamisen ja esihenkilötyön laatu. Lisäksi vastuullisuusohjelmaamme sisältyvät tärkeinä teemoina taloudellinen kestävyys sekä ympäristövaikutusten vähentäminen: ilmastonmuutoksen hillintä, kiertotalouden edistäminen ja lähiympäristöstä huolehtiminen.
Vastuullisuudesta kannattaa viestiä
Seuraamme edistymistämme kaikilla vastuullisuusohjelmamme osa-alueilla säännöllisesti sovittujen mittareiden avulla vähintään vuosittain, mutta esimerkiksi asiakkaisiin liittyen neljä kertaa vuodessa. Aina ei mene kuten Strömsössä, mutta kuten meillä on tapana sanoa ”moka on lahja”. Karanneiden tavoitteiden taustasyistä otetaan opiksi ja jatketaan työtä sisukkaasti.
Asialla on myös toisenlainen puoli. Ei riitä, että tiedämme itse toimivamme vastuullisesti, vaan vastuullisuudesta on tärkeätä myös viestiä sidosryhmille. Tämä muun muassa siksi, että toiminnan vastuullisuus on yksi keskeinen sosiaali- ja terveysalan organisaatioiden menestymisen edellytys. Mielikuva toimijan vastuullisuudesta vaikuttaa vahvasti alan organisaatioiden kokonaismaineeseen. Hyvä maine puolestaan tarkoittaa käytännössä esimerkiksi, että toimijaan luotetaan, sen puolesta puhutaan ja sitä suositellaan ja sen palvelukseen halutaan töihin.
Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen julkisen rahoituksen supistuessa Suomessa kasvaa tarve yksityiseen ja EU:n julkiseen rahoitukseen. Myös tässä toiminnan vastuullisuus ja sen osoittaminen voivat muodostua tärkeiksi mahdollistajiksi.
Sininauhasäätiö mielletään tutkimusten mukaan vastuulliseksi toimijaksi sekä suuren yleisön että sidosryhmiemme keskuudessa. Osallistumme T-Median suuren yleisön mielikuvia selvittävään alan tutkimukseen joka toinen vuosi ja mittaamme vuosittain sidosryhmäkokemusta liittyen muun muassa työmme vastuullisuuteen ja vaikuttavuuteen. Viime vuonna suuri yleisö antoi toimintamme vastuullisuudelle arvion 3.77/5 ja sidosryhmämme arvioivat vastuullisuutemme olevan tasolla 4.23/5 ja vaikuttavuutemme tasolla 4.55/5.
Raportoimme ensimmäistä kertaa toimintamme hiilijalanjäljestä
Organisaatioiden toiminnan kestävyyteen ja siitä vertailtavasti raportoimiseen kohdistuu paljon niin velvoittavia vaatimuksia kuin vapaaehtoisia viitekehyksiä. En nyt kuitenkaan mene tämän enempää ajankohtaiseen CSRD-keskusteluun kuin totean vain, että menipä mielenkiintoiseksi. Joka tapauksessa, verratessamme aiempia vastuullisuuskatsauksiamme tuoreeseen EU:n VSME-standardiin (Voluntary Sustainability Reporting Standard for non-listed SMEs) havaitsimme, että meillä on kehittämisen varaa erityisesti ilmastonmuutokseen liittyvien tietojen kattavuudessa. Niinpä Sininauhasäätiö-konserni raportoi tänä vuonna ensimmäistä kertaa toimintansa hiilijalanjäljestä.
Hiilijalanjälkemme eli scope 1-, 2- ja 3-päästöt vuonna 2024 olivat 1 982 tCO2e. Scope 1 sisältää meillä omat ajoneuvot, scope 2 ostoenergian ja scope 3 ostot ja hankinnat, energian epäsuorat päästöt, jätehuollon, matkustamisen ja liikkumisen sekä sijoitukset.
Hiilijalanjälkemme selvittäminen on tärkeä askel vastuullisuustyössämme ja osoitus sitoutumisestamme läpinäkyvyyteen sekä kestävän kehityksen edistämiseen. Uskomme, että vain sitä, mitä mitataan, voidaan aidosti johtaa ja kehittää – siksi haluamme ymmärtää toimintamme ilmastovaikutukset ja toimia jatkossakin niiden vähentämiseksi.
Merkittävimmät päästöt meillä muodostuvat ostoista ja hankinnoista (44 %) ja toimitilojen, käytännössä asumispalveluyksiköiden, käyttämästä energiasta (noin 30 % epäsuorat päästöt huomioiden). Työmatkaliikenteestä, työssä liikkumisesta sekä liikematkustuksesta aiheutuu yhteensä noin 11 % päästöistä. Päästöprofiili on tyypillinen Sininauhasäätiö-konsernin kaltaiselle toimijalle. Palvelualoilla ostot ja hankinnat aiheuttavat tyypillisesti merkittävän osan päästöistä ja paljon toimitilaneliöitä toimintaansa varten tarvitsevilla organisaatioilla, kuten meillä, myös ostoenergia on isossa roolissa.
Seuraava askel on analysoida, mitä voimme tehdä hiilijalanjälkemme pienentämiseksi ja tämän jälkeen asettaa tavoitteet ja laatia toimenpidesuunnitelmat niiden saavuttamiseksi. Ei varmasti mikään helppo harjoitus, mutta mielenkiinnolla odotan, että pääsemme haastamaan itsemme uusien ratkaisujen löytämisessä tässäkin asiassa.

Sanna Haanpää-Liukko
#Blogit
#Asunnottomuus
#Vastuullisuus
#Strategia
#Vaikuttavuus