Erityisen huolestuttavaa on se, että asunnottomuuden kasvu koskettaa yhä laajempia ihmisryhmiä.

Yksinelävien asunnottomuus on lisääntynyt peräti 20 prosenttia edellisvuodesta. Myös pitkäaikaisasunnottomuus on lähtenyt nousuun ensimmäistä kertaa useaan vuoteen. Taustalla vaikuttavat useat tekijät, kuten pienten ja kohtuuhintaisten asuntojen puute, sosiaaliturvan heikennykset, elinkustannusten nousu sekä maksuhäiriöiden lisääntyminen.

Tilanteen vakavuutta lisää se, että asunnottomuuden piiriin ajautuu nyt myös uusia ihmisryhmiä. Asunnottomuus ei enää kosketa ainoastaan perinteistä asunnottomien ryhmää, vaan joukossa on yhä enemmän työssäkäyviä pienipalkkaisia, lapsiperheitä sekä pienen eläkkeen varassa eläviä eläkeläisiä.

Erityisen hälyttävää on nuorten alle 25-vuotiaiden asunnottomuuden kasvu. Nuorten asunnottomuus on lisääntynyt lähes 40 prosenttia edellisvuodesta, mikä tarkoittaa yli 200 asunnotonta nuorta enemmän kuin vuoden 2024 tilastoissa. Tämä kehitys herättää vakavan huolen paitsi yksilöiden hyvinvoinnista myös koko yhteiskunnan tulevaisuudesta.

Asunnottomuus kuormittaa koko palvelujärjestelmää

Asunnottomuus ei ole vain yksilön tragedia, vaan se kuormittaa merkittävästi julkisia palveluita ja aiheuttaa huomattavia kustannuksia yhteiskunnalle.

Selvitysten mukaan asunnottomat käyttävät palveluita paitsi enemmän myös laajemmin kuin muu väestö. Palveluiden kirjo kattaa sosiaali-, päihde- ja mielenterveyspalvelut, päivystyskäynnit, kriisi- ja akuuttihoidon, vankeinhoidon sekä poliisin ja erikoissairaanhoidon resurssit. Asunnottomana hoitoa on usein saatavilla, mutta epävakaiden olosuhteiden vuoksi hoidon jatkuvuus harvoin kantaa pitkälle. Häiriökysyntä kasvaa ja hoitoon sitoutuminen jää heikoksi.

Tuetussa asumisessa tilanne on toinen. Palvelutarve voidaan kohdentaa selkeämmin ja suunnitelmallisemmin, mikä keventää koko järjestelmän kuormitusta. Asunnottomuuden ehkäisy ja tuettu asuminen eivät täten ole vain sosiaalipoliittisia tekoja, vaan ne ovat myös tapa käyttää yhteiskunnan resursseja viisaammin.

Asunnottomuustyön taloudelliset ja inhimilliset hyödyt

Asunnottomuuden hoidon kustannusvaikutukset ovat merkittäviä. Katuasunnottomuuden vuosikustannus on keskimäärin noin 40 000 euroa henkilöä kohden. Kuntoutumisen edistyessä ja mahdollisesta asumisyksiköstä kotiin vietävien palveluiden piiriin siirryttäessä kustannukset laskevat noin 25 000 euroon vuodessa ja täysin itsenäisesti asuvalla jo alle 20 000 euroon.

Kun asuminen on turvattu alkuun esimerkiksi asunto ensin -mallin avulla, palveluiden käyttö siirtyy akuutista kriisinhallinnasta ennaltaehkäisevään ja suunnitelmalliseen tukeen. Tuettu asuminen vähentää päällekkäisten palveluiden käyttöä, ehkäisee uusia kriisitilanteita ja vahvistaa kiinnittymistä terveydenhuollon avopalveluihin.

Taloudellisten vaikutusten lisäksi asunnottomuustyöllä on merkittäviä inhimillisiä vaikutuksia. Muun muassa Sininauhasäätiö-konsernin tavoitteena on rakentaa jokaiselle tarvitsevalle polku asunnottomuudesta itsenäisempiin asumismuotoihin. Usein tämä tarkoittaa alkuun sitoutumista matalan kynnyksen kohtaavaan ja ohjaavaan toimintaan, josta on mahdollisuus ohjeutua yksikkömuotoisen asumispalvelun piiriin ennen kotiin vietävää tukea ja vasta sen jälkeen täysin itsenäiseen asumiseen.

Asiakkaiden ja asukkaiden palaute kertoo asunnottomuustyön vaikuttavuudesta. Vuoden 2025 tulosten perusteella Sininauhasäätiö-konsernin asiakkaat arvioivat strategisesti keskeisiä osa-alueita erinomaisiksi:

• Kohtaaminen 4,49/5
• Palvelun hyödyllisyys 4,51/5
• Koettu turvallisuus 4,45/5
• Palvelun suositteluluku (NPS) 55

Tulokset osoittavat selvästi, kuinka merkityksellisiä asunnottomille suunnatut palvelut ovat niitä käyttäville ihmisille.

Asunnottomuustyö ei yksin riitä

Vaikka asunnottomuustyö on vaikuttavaa, se ei yksin riitä auttamaan ihmisiä, joilla on taustallaan useita samanaikaisia haasteita. Tarvitaan laajaa, sektorirajat ylittävää yhteistyötä. Keskeisessä roolissa ovat päihde- ja mielenterveyspalvelut, joiden saatavuutta on oleellisesti heikennetty viime vuosina.

Vaikka päihdepalvelujen osalta joitakin osa-alueita on alueellisesti tehostettu (mm. vieroitus- ja katkaisuhoitoon pääsyä tai matalan kynnyksen korvaushoitoa), on kuntouttavia päihdepalveluja saman aikaisesti ajettu alas. Hyvinvointialueet ovat vähentäneet laitoskuntoutusjaksojen maksusitoumuksia, minkä seurauksena useat päihdekuntoutuslaitokset ovat ajautuneet konkurssiin ja joutuneet lopettamaan toimintansa. Erityisesti pitkäkestoiset hoitomallit, kuten esimerkiksi Minnesota-hoito, ovat kärsineet rahoituksen vähenemisestä.

Suuntaus on huolestuttava, koska juuri pitkäkestoisilla, kuntouttavilla päihdehoidon malleilla on perinteisesti ollut merkittävin vaikutus päihteiden käytön lopettamiseen, ja katkaisu- tai vieroitusjaksot toimivat usein vain alkusysäyksenä pidemmälle kuntoutuspolulle.

Erityisen huolestuttava tilanne on niiden henkilöiden kohdalla, jotka kamppailevat samanaikaisesti asunnottomuuden ja päihdeongelman kanssa. Aiemmin oli yleinen käytäntö, että pitkäkestoiseen päihdekuntoutukseen sitoutunut asunnoton henkilö sai kuntoutuksen jälkeen asunnon, eikä hänen tarvinnut palata enää hoidon jälkeen asunnottomaksi. Tämä toimintamalli on laitoskuntoutuksen alasajon myötä pitkälti murentunut.

Asunnottomuustyöhön on välttämätöntä panostaa jatkossakin. Tämä vaatii useiden asumisen ratkaisujen kehittämistä sekä Suomen menestystarinaksi osoittautuneen asunto ensin -mallin säilyttämistä. Tämän lisäksi tarvitaan monipuolista ja tiivistä yli sektorirajojen ulottuvaa yhteistyötä erityisesti päihde- ja mielenterveyspalvelujen kanssa sekä kuntouttavien hoitomallien uudelleen elvyttämistä. Vain siten voidaan katkaista asunnottomuuden, inhimillisen kärsimyksen sekä yksittäisten palveluiden ylikuormittumisen kierre.

Leena Rusi
Kehitysjohtaja