Arkea Asunto ensin -mallin asumispalveluyksikössä

”Voi kuinka voisinkaan kertoa tästä tavallisuudesta muille!” Osallisuustyömme yksi tavoite on jakaa tietoa siitä, miten asumispalveluyksiköissä vietetään tavallista arkea, hoidetaan pieniä askareita ja huolehditaan lähiympäristöstä.

Istun asumispalveluyksikön aulassa. Tervehdin asukkaita, kun he päättäväisesti askeltavat hissejä kohti. Aulaan on tuotu yhteisökokouksesta yli jäänyttä kahvia tarjolle. Moni muuttaa suuntaa, kun huomaa kahvitarjoilun, tulee juomaan kupillisen ja kertoilee samalla kuulumisiaan.

Päivystän aulassa useamman tunnin ajan. Asukkaita on paljon liikkeellä: pari asukasta käy varaamassa pesutupavuoron, joku tiedustelee voisiko päästä soittamaan, moni kysyy ruokaa, yksi kaipaa apua aulassa olevan tietokoneen kanssa. Useampi pysähtyjä kysyy myös, mitä minulle kuuluu.

Jokaisen kohtaamisen jälkeen ajattelen: Voi kuinka voisinkaan kertoa näistä ihmisistä ja tästä kaikesta tavallisuudesta, mitä talon sisällä on, heille, jotka näitä taloja pelkäävät.

Ajattelen, että kertomalla tavallisesta arjesta, voisin muuttaa ennakkoluuloja toimintojamme kohtaan, niin että kaikille meille olisi tilaa naapurustossa ja ymmärrys erilaisia elämäntilanteita kohtaan kasvaisi.

Oma vika vai systeemivirhe

Usein kuulee sanottavan, että kuka vain voi joutua asunnottomaksi. Tarkemmin tarkasteltuna asia ei ole aivan niin yksiselitteinen. Asunnottomuus on toki yhteiskunnallinen ongelma, jonka taustalla vaikuttaa moni asia: väestönkasvu, kaupungistuminen, talouden suhdannevaihtelut sekä suuret tuloerot. Kuitenkin yksilötasolla asunnottomuutta voivat lisätä vähävaraisuus, elämänhallinnan haasteet, päihde- ja mielenterveysongelmat, sosiaalisten tukiverkostojen puute sekä elämäntilanteen muutokset, kuten sairaus, ero, muutto toiselle paikkakunnalle tai työttömyys.

Onkin tärkeää tarjota oikeanlaisia palveluita oikeaan aikaan. Suomessa hyviä tuloksia asunnottomuuden poistossa on saatu Asunto ensin -mallilla, jolla on voitu vaikuttaa erityisesti pitkäaikaisasunnottomien määrään vuosien aikana. Nykyisessäkin hallitusohjelmassa tavoitteeksi on asetettu pitkäaikaisasunnottomuuden poisto vuoteen 2027 mennessä.

Yhteisökokous; osallisuutta ja kohtaamisia

On uusi päivä ja vietän taas aikaani asumispalveluyksikössä. Tällä kertaa osallistun viikoittaiseen yhteisökokoukseen. Mukana on paljon asukkaita, työntekijöitä ja muutama vieras.

Ihan ensimmäiseksi kysymme asukkaiden kuulumisia. Tällä viikolla kenelläkään ei ole mitään sanottavaa. Yleensä on. Olemme kuulleet monenlaisia ajatuksia asumisviihtyvyyden lisäämisestä ja yhteisestä tekemisestä.

Usein esiin nousee myös havaittuja epäkohtia, joihin toivotaan muutoksia, kuten vaikkapa kovalla soitettu musiikki ja roskakatoksen epäjärjestys. Näissä kohdissa minua hymyilyttää, sillä tällaista foorumia asioiden käsittelyyn kaivattaisiin monessa taloyhtiössä, ainakin omassani.

Yhteisökokouksilla on tärkeä tehtävä, nämä ovat paikkoja, joissa asukkaamme ääni tulee kuuluviin.

Seuraavaksi jatketaan esityslistalla ajankohtaisiin asioihin: tarjolla on peli-iltaa vapaaehtoisten kanssa ja ruokaryhmä, jossa kokkaillaan yhdessä. Sekä muistutus siitä, että yksikön työpajalle on mahdollista tulla aina perjantaisin.

Terveisiä tulee myös naapurustosta; muistutus siitä, miten omalla käytöksellään voi huomioida ympäristöä. Tässä kohtaa asukkaat nyökyttelevät ja ovat selvästi samaa mieltä asian tärkeydestä. Asukkaat saavat myös kiitokset ympäristökierroksista, joilla siistitään yksikön lähiympäristöä. Niitä on tehty täällä usein ja ne on toteutettu hyvin.

Sitten päästäänkin yhteiseen ruokailuun. Tarjolla on kahden asukkaan valmistama ruoka, jonka tuoksu lupaa maittavaa ateriaa. Jono muodostuu nopeasti. Tämä on yhteisökokousten suosituin osuus. Moni huutelee syödessään kiitoksia kokkaajille: hyvää on!

Päämääränä ihan tavallinen arki

Kaksi asukasta jää kanssani juttelemaan. Kerron, että minulla on blogivuoro, jossa haluaisin kertoa asumispalveluyksiköstä. Siitä millaista täällä on ja kuinka jokaisella asukkaalla on oma tarinansa.

Toinen asukkaista ehdottaa: kirjoita siihen, ettei kukaan voi päättää minkälaisiin olosuhteisiin syntyy. Ei sitä, mihin maahan, mihin perheeseen, ei edes sitä, mille planeetalle! Jo lähtökohdat voivat olla hyvinkin eriarvoiset.

Asukas kertoo, että monta valintaa on itsellä mennyt pieleen. Toisaalta, kun pohdimme asiaa yhdessä, niistäkään ei moni asia ole ollut vapaata valintaa.

Toinen asukkaista toivoo, että ihmiset pääsisivät ennakkoluuloistaan. Niin hänkin on päässyt, sillä alun perin muutto asumispalveluyksikköön tuntui hurjalta.

Nyt asuminen tuntuu kuitenkin hyvältä ja turvalliselta. Molemmat asukkaat ovat tyytyväisiä siihen, että heillä on paikka, jota voi kutsua kodiksi. Lisäksi kiitosta saa henkilökunta aina, kun heitä pöytämme ohi pyyhältää.

Asumispalveluyksiköt voivat näyttää levottomilta ja pelottavilta naapurustolle tai ohikulkijalle. Eikä ihme, sillä ulko-ovilla voi olla äänekästä porukkaa ja liikennettä moneen suuntaan.

Otsikoihin päätyvät jutut asumispalveluyksiköistä ovat usein negatiivisia ja voivat aiheuttaa lukijalle huolta. On kuitenkin tärkeää muistaa, että myös asumisyksiköissä vietetään hyvinkin tavallista arkea.

Elämä rullaa, kuten muuallakin. Se on, totta tosiaan, pyykinpesua, yhdessä ruokailua, kokouksiin osallistumista, arkisten askareitten hoitoa ja kohtaamisia muiden asukkaiden, meidän työntekijöiden ja vierailijoiden kanssa. Se on ihan tavallista arkea.

Kirsi Veijola
Naapurustotyön asiantuntija
Sininauhasäätiö-konserni

Tiesitkö? Sininauhasäätiö kuuluu asunnottomuustoimijoiden verkostoon, jonka ansiosta Suomessa on viime vuosina tehty kansainvälisellä tasollakin vaikuttavaa asunnottomuustyötä. Lue Y-säätiön kokoama asunnottomuustietopaketti Asunto ensin -mallista.

Valtioneuvoston selvitys (2023): Asunnottomuuden poistaminen vuoteen 2027 mennessä on mahdollista tiiviillä yhteistyöllä.

Asunnottomuus 2024 -selvitys (Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA. 2025.)