5.11.2026
Rinnalla kulkija auttaa asumisen onnistumisessa
Oma koti voi olla uuden elämän alku, sillä se käynnistää muutoksen. Lisäksi tueksi tarvitaan ihminen, joka pysyy rinnalla vaikeissakin vaiheissa.
#Blogit
#Kotiin vietävät palvelut
Kävimme tapaamassa Turun kotiin vietävien palveluiden entistä asiakasta ja keskustelimme hänen kokemuksistaan. Asiakas kertoo, mitä rinnalla kulkeminen merkitsee silloin, kun omaa elämää ja arkea rakennetaan alusta.
Asiakas esiintyy jutussa anonyyminä aiheen arkaluontoisuuden takia. Kutsumme häntä tässä nimellä Sisu.
Vuonna 2022 Sisu sai oman asunnon usean vuoden vankilakierteen ja viiden vuoden osoitteettoman elämän jälkeen. Vain kaksi päivää aikaisemmin Sininauha Oy:llä Turussa aloitti ohjaajana Birgitta, jonka ensimmäiseksi asiakkaaksi hän saapui.
Siitä käynnistyi yhteinen matka, joka jatkuu yhä neljän vuoden jälkeen.
Sininauha Oy:n kotiin vietävät palvelut pyrkivät asiakkaan tarpeista nousevaan yksilölliseen tukeen, joka viedään hänen omaan kotiinsa omaohjaajan johdolla. Toiminnan tarkoituksena on vahvistaa asiakkaan voimavaroja, tukea arjen sujumista sekä auttaa kohti itsenäistä ja mielekästä elämää.
Kotiin vietävät palvelut tuovat pysyvyyttä ja varmuutta arkeen, mitkä monelta asunnottomuutta kokevalta puuttuvat.
Pysyvyys muutoksen tukena
Harvoin muutos tapahtuu suoraviivaisesti. Siihen kuuluu ylä- ja alamäet. Sisun mukaan vasta omasta asunnosta käsin hänen oli mahdollista alkaa rakentamaan uutta arkea.
Erityisesti vaikeimmissa hetkissä omaohjaajan tuki korostuu. Birgitta nostaa myös esille sen oikea-aikaisuuden ja riittävyyden merkityksen.
Aluksi Sisu ja omaohjaaja Birgitta tapasivat muutaman kerran viikossa. Tapaamisten aikana he muotoilivat läpi asiakkaan tavoitteita ja toiveita elämälle. Lisäksi he laittoivat elämän peruspilarit kuntoon: harjoittelivat siivoamista ja laskujen maksamista sekä hankkivat henkilötodistukset ja pankkitunnukset.
Kodin ja omaohjaajan pysyvyys ovat olleet Sisulle merkityksellisiä. Vaikka hän ei heti onnistunut lopettamaan päihteiden käyttöä, Birgitta aina auttoi häntä aloittamaan muutoksen alusta. Sisun matkaan onkin sisältynyt useita vankeustuomioita ja kuntoutumisjaksoja.
”Omaohjaajalta saamassani tuessani on ollut tärkeintä, että minut on kohdattu samanarvoisena ihmisenä”, Sisu kertoo.
Sisu kertoo, että tuomion jälkeen arkeen oli mukavampi palata, kun koti oli valmisteltu kuntoon ennen vankilaan lähtöä. Palattuaan siviiliin hän ja Birgitta tekivät suunnitelman uudenlaisista rutiineista. Ne auttoivat häntä aloittamaan uuden elämän.
Liikunta, opinnot ammattikoulussa ja itsehoitoryhmät ovat olleet tärkeitä arjessa säännöllisesti toistuvia asioita.
Luottamusta ihmisiin askel kerrallaan
Samankaltaisia kokemuksia läpikäyneiden ihmisten tapaaminen vertaisryhmissä loi uskoa Sisun omaan onnistumiseen päihteettömyyden kanssa. Niissä hän näki ensimmäistä kertaa ihmisiä, jotka näyttivät hyvinvoivilta menneisyydestään huolimatta.
Menneisyydestä luopuminen ei ollut helppoa, sillä raitis elämä vaati pitkäaikaisten ihmissuhteiden katkaisemisen. Sisu kipuili päätöksen kanssa pitkään, sillä osan kanssa he olivat tunteneet lapsuudesta asti.
”En voi olla heidän kanssaan tekemisissä, koska silloin käytän itsekin huumeita tai päädyn tekemään jotain”, hän toteaa.
Luopuminen vanhoista ystävistä ja paikoista loi kuitenkin tilaa uudelle. Sisu aloitti opiskelut ja koulussa hän tutustui uusiin ihmisiin, jotka ottivat hänet hyvin vastaan. Yhdessä he alkoivat käydä jääkiekkopeleissä, saunoa ja laittaa ruokaa.
Kynnys luottaa muihin oli korkea, sillä Sisu oli kokenut pitkään riittämättömyyden tunnetta. Ennen kotiin vietävien palveluiden piiriin pääsemistä hänen luottamuksensa muihin ihmisiin, erityisesti viranomaisiin, oli olematonta.
Omaohjaajan pysyvyyden kautta luottamus ihmisiin alkoi hiljalleen rakentua. Birgitan rohkaisemana he alkoivat opetella tunteiden käsittelemistä ja hallintaa. Nämä taidot auttoivat Sisua uskomaan ennen kaikkea itseensä.
Tuen tarvitsijasta sen tarjoajaksi
Asukkaan tuen tarve voi vähentyä voimavarojen vahvistuessa. Kun koti ja uudenlainen arki vakiintuvat, omaohjaajan roolia pystytään asteittain pienentämään.
Tähän kotiin vietävät palvelut pohjimmiltaan pyrkivät.
Sisun tarinassa rinnalla kulkemisen merkitys on selkeä. Aluksi Birgitta oli arjessa tiiviisti läsnä, mutta vähitellen valmiudet elää ilman omaohjaajan ohjausta vahvistuivat. Tällä hetkellä hän elää itsenäistä elämää.
Joskus avun saanti saattaa johtaa siihen, että asiakas haluaa kulkea samantapaisen matkan jonkun toisen rinnalla.
Kiitollisena saamastaan tuesta, Sisu hakeutui työskentelemään sosiaali- ja terveysalalle sekä kokemusasiantuntijakoulutukseen. Vertaistukena toimiminen on ollut hänelle tärkeää.
Sisu suhtautuu tulevaisuuteen nyt luottavaisemmin. Aikaisemmin elämää sävyttänyt epätoivo on vaihtunut toivoon.
”Jokainen päivä on mahdollisuus”, Sisu sanoo.
Saara Luukkainen
Viestinnän harjoittelija