13.4.2023
Sininauhasäätiö-konsernin toiminta laajenee Tampereelle: avohuumehoidon uusi yksikkö avataan kesän 2023 aikana
Sininauhasäätiö-konsernin palvelualue kasvaa tänä vuonna, kun pääkaupunkiseudulle jo vakiintuneet päihdepalvelumme laajentavat toimintaansa Tampereelle. Kesäkuussa avattavassa avohuumehoitoyksikössä tarjotaan palvelua asiakaslähtöisellä otteella.
#Blogit
#Suunta
Avohuumehoidolla tarkoitetaan hoitomuotoa, jossa huumeriippuvaiset henkilöt saavat hoitoa ja tukea ilman, että heidän tarvitsee asua laitoksessa. Hoito voi sisältää esimerkiksi lääkehoitoa, terapiaa, vertaistukea sekä muita tukitoimia. Avohuumehoidon palveluilla pyritään auttamaan huumeriippuvaisia henkilöitä vieroituksessa ja kuntoutuksessa.
Tampereen avohuumehoito on viime vuosien aikana muuttunut asiakaslähtöisempään suuntaan, minkä myötä asiakkaalla on mahdollisuus hakeutua itse valitsemaansa avohuumehoitopalveluun.
”Asiakaslähtöisyyden periaate on myös Sininauha Oy:n toiminnan ja arvomaailman keskiössä ja juuri tämän vuoksi halusimme päästä mukaan Tampereen palveluntarjoajien joukkoon”, sanoo Sininauha Oy:n liiketoimintajohtaja Sanni Joutsenlahti.
Haluamme työllämme poistaa olemassa olevia stigmoja.
Huumeidenkäyttöön liittyy aina stigmoja ja aina päätös päihteettömyydestä ei ole tarpeeksi, vaan parantumiseen tarvitaan apua ja tukea.
”Päihderiippuvuus on krooninen sairaus, joka – kuten diabeteskaan – ei parane pelkällä päätöksellä ja sen hoitoon vaaditaan paljon niin yksilöltä kuin hoitotaholta”, lisää Joutsenlahti.
Huumeista vieroittautuminen on hankalaa jo riippuvuustekijöiden vuoksi, mutta niiden lisäksi huumausaineita koskevat asenteet luovat usein omia esteitään toipumisen tielle. Yksilö voi esimerkiksi sisäistää yhteisön ja yhteiskunnan negatiiviset mielipiteet huumeita käyttävistä henkilöistä koskemaan omaa itseään (Rovamo & Toikko, 2013).
Päihdekuntoutus tukee hyvinvointivaltiota sekä turvaa valtion asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia.
Omaan itseen sisäistetyn stigman lisäksi terveydenhuollon henkilöstön asenteet saattavat olla negatiivisia, jolloin kynnys hakeutua hoidon piiriin voi kasvaa entisestään: vaikka useimmiten päihdelääkärien asenteet potilaitaan kohtaan ovat myönteisiä, voidaan päihdepotilaita pitää hankalina ja uskoa, että nämä itse ovat syyllisiä sairauteensa (Koivisto et al., 2013).
Myös Joutsenlahti nostaa esiin ihmisten kohtaamisten merkityksen.
”Haluamme työllämme poistaa olemassa olevia stigmoja ja korostaa auttamisen tärkeyttä sekä kohdata ihmiset omina itsenään, yksilöllisesti.”
Apua tarjoamalla voimme vaikuttaa sekä yksilöön että ympäristöön kokonaisvaltaisesti. Kun yksilö saa apua ja parantuminen alkaa, kohentuu myös hänen läheistensä hyvinvointi ja elämänlaatu. Yksilön ja tämän läheisten lisäksi hoidolla voidaan auttaa koko yhteiskuntaa muun muassa keventämällä erikoissairaanhoidon taakkaa sekä vähentämällä alueellista segregaatiota eli eriytymistä. Voidaan siis ajatella, että päihdekuntoutus tukee hyvinvointivaltiota sekä turvaa valtion asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia.
Lääke on vain toipumisen alku, hoito on kaikki muu lääkkeen ympärillä.
Meillä Sininauhasäätiössä on pitkä kokemus päihteidenkäyttäjien ja asunnottomuutta kokevien kanssa työskentelystä. Tavoitteenamme Tampereelle tuotavassa työssämme on nostaa korvaus- ja vieroitushoidon rinnalle asumisen tuen parissa kehitettyjä, hyväksi havaittuja menetelmiä, kuten osallisuutta vahvistavia työ- ja vertaistoimintoja, joita voidaan toteuttaa matalalla kynnyksellä. Osallisuuden ja onnistumisen kokemuksilla voimme vahvistaa kuntoutumista.
Haluamme sitouttaa asiakkaitamme yhteisöllisyyden kautta toimintaamme niin, että he saavat mielekästä ja merkityksellistä sisältöä elämäänsä, mikä puolestaan auttaa päihteistä irrottautumisessa. Tämä myös vahvistaa aiemmin havaittua käsitystämme siitä, että korvaus- tai vieroitushoidon ei tulisi olla vain erillinen saareke, vaan osa laajempaa kuntoutumisen polkua.
Joutsenlahti näkee Sininauha Oy:n palvelukokonaisuuden sisältävän lääkkeen lisäksi kokonaisvaltaisen tuen.
”Korvaushoidossa saatava lääke on vain toipumisen alku ja mahdollistaja, hoito sen sijaan on kaikki muu lääkkeen ympärillä.”
Lisätietoja
Sanni Joutsenlahti
Harjoittelija
Julia Lantz