Siirry sisältöön

Asunnottomuus uhkaa nyt uusia ihmisryhmiä 

Matalapalkkaiset, yksinhuoltajat, nuoret aikuiset, maahanmuuttajat, opiskelijat, eläkeläiset ja erityisryhmät ovat haastavassa tilanteessa elin- ja asumiskustannusten noustessa.

Miksi? 

Nousseet elin- ja asumiskustannukset ovat saaneet aikaan sen, että yhä useammat ihmiset eivät enää selviä vuokranmaksusta. Tilanne on erityisen haastava matalapalkkaisille, yksinhuoltajille, nuorille aikuisille, maahanmuuttajille, opiskelijoille, eläkeläisille ja erityisryhmille. Tämä näkyy esimerkiksi häätöjen määrän merkittävänä kasvuna Suomessa vuoden 2024 aikana: tammi–kesäkuussa kasvua oli 18 % vuoteen 2023 verrattuna, kasvukeskuksissa vielä paljon enemmän. Asumistuen leikkaukset eivät näissä luvuissa vielä näy, joten on odotettavissa, että tilanne pahenee entisestään.  

Mihin tämä voi johtaa? 

Tämän kehityksen jatkuessa on uhkana, että asunnottomuus laajenee kattamaan aivan uusia ihmisryhmiä meillä jo ennestään asunnottomuutta kokevien ihmisten lisäksi. Asunnottomuus Suomessa alkaa lisääntyä vuosikymmenten hyvän kehityksen jälkeen.  

Mitä tämä tarkoittaa yhteiskunnalle? 

Asunnottomuuden hinta on kova sekä inhimillisesti että taloudellisesti. Asunnottomuuden hoitamatta jättämisen kustannukset ovat moninkertaiset verrattuna asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn ja poistamiseen. Laajeneva asunnottomuus vaikuttaa osaltaan myös eriarvoisuuden lisääntymiseen ja yhteiskuntarauhan järkkymiseen. 

Mitä sinä voit tehdä? 

Kuntapäättäjänä 

  • Varmista tarvelähtöisen ennaltaehkäisevän asumisneuvonnan resurssit, toteutuminen ja vaikuttavuus kunnassasi.  
  • Varmista kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentaminen kunnassasi. 

Hyvinvointialuevaltuutettuna 

  • Varmista, että hyvinvointialueellasi on kattavat matalan kynnyksen päiväkeskus- ja muut palvelut, joissa erittäin haavoittuvassa elämäntilanteessa olevat ihmiset voivat saada myös ohjausta asumisen järjestymiseksi.  
  • Pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseen on olemassa kustannustehokas ja vaikuttava toimintamalli. Varmista, että hyvinvointialueellasi on riittävästi vaikuttavuusperusteisia tuetun asumisen asunto ensin -palveluja ja että asiakasohjaus näihin palveluihin toimii tehokkaasti.  

Kuntapäättäjät ja hyvinvointialuevaltuutetut yhdessä 

  • Asunnottomuuden ennaltaehkäiseminen ja poistaminen on sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää. Helppoa se ei kuitenkaan ole. Paras lopputulos saavutetaan kuntien, hyvinvointialueiden, järjestöjen ja yksityisen sektorin yhteistyöllä. Ole sinä se ennakkoluuloton päättäjä ja toimija, joka mahdollistaa tämän yhteistyön.   
  • Luo tiiviit yhteydet valtakunnantason päättäjiin ja päätöksentekoon: siellä tehdään isot päätökset sosiaaliturvasta ja asumistuesta sekä osin myös MAL-sopimuksista. 

Taustatietoja

18% enemmän häätöjä

Häätöjen määrä on kasvanut vuoden 2023 vuoden 2024 samaan ajanjaksoon verrattuna koko maassa.

Terveyden huollon kuormitus

Asunnottomilla on esimerkiksi yli 40-kertaisesti sairaalapäiviä psykiatrisessa sairaalahoidossa ja 10-kertaisesti sairaalapäivystyskäyntejä.

Matalan kynnyksen palvelut

Kohtaamispaikkatoiminnalla voidaan tuottaa arvoa 5 000–40 000 euroa vuodessa jokaista kävijää kohden.

Vaikuttavat palvelut ratkaisuna

Vaikuttavuusperusteiset tuetun asumisen palvelut ovat kustannusvaikuttava toimintamalli asunnottomuuden poistamiseen.

Häätötilanne Suomessa 2024 

Häätöjen määrä on kasvanut keskimäärin 18 % vuoden 2023 tammi–kesäkuusta vuoden 2024 tammi–kesäkuuhun verrattuna koko maassa (Lähde: Ulosottovirasto) 

Kesäkuun 2024 häätöjen määrän kasvu verrattuna kesäkuun 2023 lukuihin:  

  • Helsinki +24 %
  • Turku +35 %
  • Tampere +44 %
  • Espoo +21 %
  • Vantaa +13 % 

Asunnottomuuden inhimilliset ja taloudelliset kustannukset 

Samanikäisiin verrokkeihin verrattuna suomalaisilla asunnottomilla on tutkitusti yli viisinkertainen kuolemanriski. Asunnottomuus kuormittaa myös terveydenhuollon palveluita: asunnottomilla on yli 40-kertaisesti sairaalapäiviä psykiatrisessa sairaalahoidossa, 10-kertaisesti sairaalapäivystyskäyntejä ja yli 6-kertaisesti sairaalapäiviä somaattisessa erikoissairaanhoidossa. 

Asunnottomat (N=683) Vertailuryhmä (N=1316)
Psykiatrinen häiriö 78 % 16 %
Päihdehäiriö 75 % 8 %
Kuolleisuus alle 50-vuotiaana 38 % 5%
Henkilöt, joilla oli jokin lääketieteellinen/kirurginen sairaalapäivä 462 (62 %)371 (28 %)
Henkilöt, joilla oli psykiatrisia sairaalapäiviä  181 (27 %)18 (1%)
Päivystyskäynnit
(6 kuukauden aikana) 
36 %6 %
Ainakin yksi päivystyskäynti (4,5 vuoden seuranta) 84 % 33 %
Lähde: Stenius-Ayoade (2018)  
HOUSING, HEALTH AND SERVICE USE OF THE HOMELESS IN HELSINKI, FINLAND  

Matalan kynnyksen päiväkeskuspalvelut tuovat inhimillisiä ja taloudellisia säästöjä 

Sininauhaliiton Päiväkeskus2025-hanke on tuottanut yhdessä SOSPED Keskuksen kanssa arviointityökalun, jolla voi arvioida matalan kynnyksen kohtaamispaikkatoiminnan taloudellisia vaikutuksia. Laskemassa on käytetty SOLA-työkalua, jossa arvioidut kustannukset perustuvat tutkimuksiin. Kohtaamispaikkakohtaiset laskelmat osoittavat, että tällä toiminnalla voidaan tuottaa arvoa 5 000–40 000 euroa vuodessa jokaista kohtaamispaikkakävijää kohden.

Eniten arvoa tuottavat seuraavat seikat:

  • Alkoholinkäyttö ei ajaudu suurkulutukseksi
  • Rikollisuutta ja vankilatuomioita ennaltaehkäistään
  • Asunnottomuutta ennaltaehkäistään
  • Itsemurhia vältetään. 

Leena Rusi

Johtoryhmä
Kehittämisjohtaja
040 704 1105

Vaikuttavuusperusteiset tuetun asumisen asunto ensin -palvelut 

Asunto ensin -toimintamalli on osoittanut tuloksellisuutensa Suomessa toteutetuissa asunnottomuusohjelmissa johtavana toimintaperiaatteena. Vaikuttavuusperusteiset tuetun asumisen palvelut ovat kustannusvaikuttava toimintamalli asunnottomuuden poistamiseen, ja julkisissa kilpailutuksissa olisikin siirryttävä vaikuttavuusperusteisuuteen suoriteperusteisuuden sijaan.  

Sanna Pesonen

Laatu Johtoryhmä
Laatujohtaja
Huppuipäinen nuori istuu graffitoidulla muurilla selkä kameraa kohti.

Tilastotietoa asunnottomuudesta

Asiantuntijamme kirjoittavat

Ennaltaehkäisy on vaikuttavinta asunnottomuustyötä

Sosiaali- ja terveyspalveluiden laajassa kentässä ongelmien ennaltaehkäisy on yksi kustannustehokkaimmista tavoista edistää sekä yksilön että…

Blogit

+4

23.10.2024

Kuvituskuva; henkilö asematunnelissa

Hyvinvointivaltion kriisi näkyy myös Asunnottomien yössä

Häätöjen voimakas kasvu ennakoi asunnottomuuden lisääntymistä. Asunnottomuus uhkaa myös uusia ihmisryhmiä. Tarvitsemme valtiovallan, kuntien ja…

Blogit

+3

17.10.2024

Perheiden asunnottomuus

Merkit näyttävät, että lapsiperheiden asunnottomuus tulee Suomessa lisääntymään. Tiedossa ovat monet haasteet ja riskitekijät, mutta…

Blogit

+3

3.10.2024

Kuvituskuva; koti ja ruuanlaitto

Hallituksen leikkaukset: asunnottomuusuhka kohdistuu nyt myös lapsiperheisiin

Hallituksen leikkausten takia asunnottomuus on nyt myös matalapalkkaisten vanhempien ja yksinhuoltajien uhka. Tilanne on Suomessa…

Tiedotteet

+3

7.8.2024

Mittaaminen avaa ikkunan sosiaalialan arkityön vaikuttavuuteen – työkaluja on jo olemassa

Sosiaali- ja terveysalalla on pitkät perinteet työn vaikuttavuuden mittaamisessa. “Terveydenhuollossa hoitotulokset ovat usein suoraviivaisemmin todettavissa,…

Artikkelit

+1

17.6.2024

Henkilö nojaa pöytään kasvot peitettynä asumispalveluyksikkö Pessissä

Lakimuutos vaikeuttaa asunnottomien palveluiden saantia

Heinäkuussa 2023 voimaan tullut lakimuutos toi muutoksia hyvinvointialueilla järjestettäviin päiväkeskuspalveluihin. Vastuu siirtyi hyvinvointialueille, joilla ei…

Blogit

+2

8.2.2024