2.5.2024
Nuori, olet avun arvoinen
Kolmivuotinen, yliannostusten ehkäisyyn tähtäävä ODE-hanke päättyi. Hankkeessa havaittiin, että päihdehaitat ovat monen huumeita käyttävän nuoren arkipäivää. Heidän parissaan tehtävälle työlle on edelleen suuri tarve.
#Blogit
#ODE
Olen saanut työskennellä nuorten huumekuolemien ehkäisyn parissa ODE-hankkeessa syksystä 2021 alkaen. Hankeaika kului nopeasti. Työskentely nuorten kanssa, jotka olivat kaikkien palveluiden ulkopuolella, vaati välillä mielikuvitusta ja sinnikkyyttä. Nuorten avoimuus ja halu osallistua hankkeen toimintaan tekivät kuitenkin synkän aiheen parissa työskentelemisestä valoisampaa ja toiveikasta. Tällaiselle työlle nuorten päihteitä käyttävien ihmisten kanssa on huutava tarve.
Hankkeen aikana juttelin satojen nuorten kanssa päihteistä: niiden käyttämiseen liittyvistä riskeistä, haitoista ja hyödyistä. Kohtaamisten kautta piirtyi kattava kuva päihteitä käyttävistä nuorista aikuisista, yliannostuksiin johtavista syistä ja yliannostusten ehkäisystä. Yksi ODE-hankkeen keskeisistä työtavoista oli motivoida päihteitä käyttäviä nuoria aikuisia tunnistamaan päihteiden käytön riskejä ja tarjota heille keinoja vähentää niitä. Tähän liittyi keskeisesti myös oikean päihdetiedon välittäminen.
Oikeus palveluihin
Hanketyössä huomasimme nopeasti, että työn onnistumiseksi tärkeää oli vahvistaa nuoren omanarvontuntoa ja luoda perusta sille, että nuori kokee olevansa tuen ja avun arvoinen. Oli surullista huomata kerta toisensa jälkeen, että päihteitä käyttävät nuoret aikuiset pitivät usein itseään arvottomina. Usein nuoret ajattelivat, ettei heidän elämällään ole mitään väliä. Kävimme toistuvasti nuorten kanssa läpi, että hänkin on kaiken mahdollisen avun ja tuen arvoinen. Nuoren kanssa pysähtyminen asian äärelle oli usein tarpeen ennen kuin hän oli valmis uskomaan, että hänelläkin on oikeus palveluihin ja että hän ryhtyi hoitamaan kanssamme käytännön asioita, kuten varaamaan lääkäriaikaa.
Hankkeen arjessa havaittiin, että suurin osa päihteitä käyttävistä nuorista aikuisista oli aloittanut päihteiden käytön jo vuosia aiemmin: useimmat kertoivat käytön alkaneen 13–14-vuotiaina. Moni nuori kertoi parikymppisenä olevansa jo vanha tekijä huumemaailmassa. Useimmilla jututtamillani nuorilla vakavatkin päihdehaitat, kuten tulehdukset ja psykiatrinen oireilu, olivat arkipäivää.
Kenelle tulevaisuus kuuluu?
Työ hankkeessa valotti sitä, miten karu monen päihteiden käyttämiseen päätyneen nuoren elämänpolku on ollut ja miten monessa kohdassa nuori on pudonnut kaikkien turvaverkkojen ohi. Nuorten kanssa jutellessa mieleeni tuli aina uudelleen, että nämä nuoret ovat tulevaisuutemme. Tulevaisuus eivät ole vain ne menestyvät nuoret, joiden elämässä on ollut onnenpotkuja, vaan myös nämä asunnottomat, päihteitä pahaan oloonsa käyttävät nuoret.
Toivon, että nämä nuoret ovat mielessä myös heillä, jotka tulevaisuudessa tekevät päätöksiä sosiaali- ja terveyspalvelujen resursseista, suomalaisesta päihdepolitiikasta ja nuorten huumekuolemien ehkäisyyn käytettävistä keinoista. Nämä nuoret ovat kaiken mahdollisen avun ja tuen arvoisia.
Suvi Helle
Projektikoordinaattori, ODE-hanke
ODE-hanke oli kolmivuotinen STEA-rahoitteinen projekti, joka keskittyi yliannostusten ehkäisyyn 18-29-vuotiaiden aktiivisesti päihteitä käyttävien nuorten aikuisten keskuudessa. Hankkeen tavoitteena oli ehkäistä ja vähentää yliannostuksia sekä tukea turvallisempia päihteiden käyttötapoja. ODE-hanke toimi vuosina 2021–2023. Hankkeen aikana hanketyöntekijät kohtasivat satoja päihteitä aktiivisesti käyttäviä nuoria aikuisia.
ODE-hankkeen opas nuorten yliannostusten ehkäisyyn löytyy täältä. Halusimme tehdä tällä oppaalla näkyväksi ne havainnot ja oivallukset, joita olemme saaneet työskennellessämme päihteitä käyttävien nuorten aikuisten kanssa hankkeen aikana. Näin muutkin ammattilaiset voivat hyötyä kokemuksistamme, vaikka hanke tällä erää päättyy.
Lisätietoa aiheesta
- Sininauhasäätiön kohtaamispiste Nuolessa nuoret saavat apua ympäri vuorokauden. Lue lisää.
- Tapoja auttaa on monia. Lue vapaaehtoistyöstä Sininauhasäätiöllä.