Hyppy, jonka piti päättää kaikki, olikin uusi alku

Joni eli lapsuutensa hyvässä perheessä Pohjois-Suomessa. Lapsena ja nuorena Jonilla oli unelmia kuten monella muulla. Hän pelasi jääkiekkoa tavoitteellisesti ja haaveili jopa ammattilaisurasta. Perhe, ystävät, urheilu ja luonto olivat hänelle tärkeitä. Koulukin sujui hyvin, ja häntä kannustettiin jatkamaan opintojaan. 

Vuosien mittaan riippuvuus kuitenkin otti elämästä tilaa. 

”Kaikki oli periaatteessa kunnossa. Oli parisuhde ja katto pään päällä. Silti asiat alkoivat pikkuhiljaa hajota”, hän kertoo.  

Parisuhde päättyi ja Joni muutti pois yhteisestä kodista. Sen jälkeen riippuvuus ohjasi elämää ja ongelmat kasaantuivat. Vuokria jäi maksamatta, laskut erääntyivät. Postilaatikosta tuli kirjeitä, joita hän ei enää jaksanut avata. Lopulta asunto meni alta. 

”Jossain vaiheessa tuli sellainen hällä väliä -asenne. Ongelmat kasvoivat niin isoiksi, ettei tiennyt, mistä olisi edes aloittanut.” 

Helsingissä Joni vietti aikaa ystävien nurkissa, mutta vähitellen hän päätyi kadulle. Päivät täyttyivät selviytymisestä. Mistä löytää ruokaa? Missä voi peseytyä? Missä voi nukkua seuraavan yön? 

Kadulla ihminen menettää vähitellen luottamuksensa muihin.

Kun Joni puhuu asunnottomuudesta, hän ei puhu vain kodin puuttumisesta, vaan jatkuvasta epävarmuudesta. Huomista ei voi suunnitella, koska selviytyminen vie kaikki voimat juuri nyt. 

”Asunnottomuus on sitä, ettei sinulla ole turvapaikkaa.” 

Kadulla se, mitä useimmat pitävät itsestäänselvyytenä, muuttuu ylellisyydeksi: lämmin suihku, puhtaat vaatteet, turvallinen yöuni tai lukittava ovi. Samalla alkaa tapahtua jotain muuta. Ihminen menettää vähitellen luottamuksensa muihin. 

”Yllätyin siitä, kuinka vähän kadulla pystyy luottamaan ihmisiin. Vaikka kaikilla menee huonosti, siellä huijataan, käytetään hyväksi ja varastetaan toisilta.” 

Välillä Joni onnistui hankkimaan rahaa, jolla suunnitteli vuokraavansa asunnon. 

”Kolmen tai neljän kuukauden välein heräsin tilanteeseen, jossa kaikki oli taas viety. Rahat, tavarat, kaikki mitä olin saanut kasaan.” 

Kun heräsin aamulla, ensimmäinen kysymys oli aina, miten selviän tästä päivästä.

Sitten oli aloitettava alusta, yhä uudelleen. Näin hän oppi, että kodittomuus oli jatkuvaa epävarmuutta, turvattomuutta ja yksinäisyyttä. 

”Kun heräsin aamulla, ensimmäinen kysymys oli aina, miten selviän tästä päivästä.” 

Matalan kynnyksen palvelut, kuten nuorten tukipiste Nuoli, muodostuivat elintärkeiksi. Niistä sai ruokaa, puhtaita vaatteita, mahdollisuuden käydä suihkussa ja toisinaan myös terveydenhoitoa. Pieniltä tuntuvat asiat olivat selviytymisen kannalta valtavan tärkeitä. 

”Kun elämä pyörii pelkästään selviytymisen ympärillä, ei enää jaksa hoitaa niitä asioita, joiden avulla elämä voisi lähteä parempaan suuntaan.” 

Vuosien aikana Joni tottui elämään kaaoksessa, siihen ettei seuraavaa päivää voinut suunnitella. Elämä pyöri päihteiden ympärillä. 

”En enää pystynyt ajattelemaan tuntia pidemmälle eteenpäin.” 

Joni alkoi uskoa, ettei tilanteesta ole enää ulospääsyä. 

Vähitellen epätoivo muuttui pysyväksi olotilaksi ja Joni alkoi uskoa, ettei tilanteesta ole enää ulospääsyä. Talvipakkasilla kylmyys meni luihin asti. Jalat olivat tulehtuneet. Kehossa oli vammoja ja sairauksia, joita ei ollut hoidettu ajoissa. 

”Muistan miettineeni, ettei tästä tule enää mitään.” 

Lopulta hän mietti itsemurhaa. Ei siksi, että olisi halunnut kuolla, vaan siksi, ettei enää nähnyt muuta vaihtoehtoa päästä irti päihteistä. 

Eräänä päivänä tuli puhelu, jota Joni ei unohda koskaan: hän pääsisi korvaushoitoon. 

”Silloin ajattelin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, että tästä voi vielä selvitä.” 

Korvaushoito merkitsi paljon enemmän kuin lääkitystä. Se merkitsi mahdollisuutta päästä omaan kotiin, nukkua turvallisesti ja rakentaa elämä uudelleen. Se merkitsi toivoa.  

”Asiat lähtivät ensimmäistä kertaa pitkään aikaan järjestymään.” 

Vaikka pohjakosketuksesta jäi paljon erilaisia vaivoja, se oli lopullinen käänne parempaan. 

Toipuminen ei kuitenkaan ollut suoraviivaista. Vuonna 2023 Joni retkahti pitkän raittiin jakson jälkeen. Ahdistus oli kasvanut niin suureksi, että se otti vallan koko elämästä. Hyvin nopeasti Joni ajautui jälleen hallitsemattomaan päihteiden käyttöön.  

Ja sitten tuli päivä, jolloin kaikki muuttui. Jouluaaton aattona Joni hyppäsi neljännen kerroksen ikkunasta mustalle asfaltille. Hän halusi pois omasta elämästään, mutta selvisi.  

Pitkien sairaalakuukausien aikana hän joutui kohtaamaan itsensä ja pohtimaan elämäänsä uudella tavalla, mutta ensimmäistä kertaa hän löysi syyn jatkaa elämää. Se löytyi hänestä itsestään, elämästä. Hän halusi, ettei perheen tarvitsisi kuulla hänestä vain ikäviä uutisia.  

Vaikka pohjakosketuksesta jäi paljon erilaisia vaivoja, se oli lopullinen käänne parempaan. 

Joni tietää kokemuksesta, ettei asunto yksin ratkaise kaikkea, mutta ilman sitä on lähes mahdotonta rakentaa mitään muuta. 

Nykyään Jonilla on asunto.  

”Koti on minun linnani, minun turvapaikkani”, hän sanoo.   

Asunnottomuuden jälkeen uusia merkityksiä ovat saaneet tavalliset asiat, kuten siisti koti, puhtaat lakanat, rutiinit. Mahdollisuus sulkea ovi. Tieto siitä, että oma paikka, jossa voit olla oma itsesi, odottaa aina.  

Joni tietää kokemuksesta, ettei asunto yksin ratkaise kaikkea, mutta ilman sitä on lähes mahdotonta rakentaa mitään muuta. Niinpä Joni haluaa auttaa muita, jotka ovat samassa tilanteessa kuin hän joskus oli. Hänen viestinsä nuorelle, joka pelkää jäävänsä asunnottomaksi, on yksinkertainen: 

”Hae apua heti. Soita sosiaalitoimeen. Kerro tilanteestasi. Älä jää yksin.” 

Jokaisella asunnottomuutta kokeneella ihmisellä on menneisyys, nykyisyys ja mahdollisuus tulevaisuuteen. 

Päättäjiä Joni haluaa muistuttaa yhdestä asiasta: 

”Asunnottomuus ei ole vain yksilön ongelma. Jokainen nuori, joka putoaa yhteiskunnan ulkopuolelle, maksaa siitä myöhemmin paljon suuremman hinnan, joten älkää leikatko matalan kynnyksen palveluista.” 

Ennen kaikkea hän haluaa, että ihmiset ymmärtäisivät: asunnottomuus ei ole valinta.  

Tänä päivänä Jonin unelmat ovat erilaisia kuin nuoruudessa, eikä hän enää haaveile NHL-urasta. Hän haluaa auttaa muita ja kulkea rinnalla, kenties tehdä mielenterveys- ja päihdetyötä kokemusasiantuntijana.  

”Kukaan ei haaveile lapsena asunnottomuudesta. Jokaisen asunnottoman taustalla on tarina. Minä haluan kertoa omani, jotta jonkun toisen ei tarvitsisi kulkea samaa tietä.” 

Joni toimii kokemusasiantuntijana Katu ei ole koti -kampanjan Asunnottoman jalanjäljissä -kierroksella 1.10.2026. Asunnottomuus ei ole pelkkä tilasto. Jokaisella asunnottomuutta kokeneella ihmisellä on menneisyys, nykyisyys ja mahdollisuus tulevaisuuteen. 

Soile Bar-Yosef 
Vapaaehtoistoiminnan ja varainhankinnan päällikkö