29.2.2024

Tuloksellista, vaikuttavaa ja innovatiivista kehittämistä

Blogit
Kehittämisjohtaja Leena Rusi

Kohtaamme vuosittain laajan joukon haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä ja tunnemme kohderyhmämme tarpeet. Silti meidän tulee pystyä osoittamaan vaikuttavuutemme ja vakuuttamaan päättäjät työmme tuloksellisuudesta. Se edellyttää jatkuvaa toimintamme kehittämistä.

#Blogit

#Strategia

#Vaikuttavuus

Sininauhasäätiön kehittämistoimintaan sisältyvissä asunnottomuutta kokeville aikuisille ja nuorille suunnatuissa kohtaamispisteissä kirjattiin vuoden 2023 aikana 58 961 yksittäistä asiakaskohtaamista. Uusia matalan kynnyksen toiminnoissa asioivia asiakkaita oli kaiken kaikkiaan 1722, joista suuri osa oli asunnottomia ihmisiä.

Matalan kynnyksen palvelujen, asumisen kehittämis- ja maahanmuuttajatoimintojen kautta vaikutettiin suoraan tai välillisesti asunnon saantiin noin 200 asiakkaan kohdalla. Yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen tähtäävässä toiminnassa raportoitiin noin 48 000 kohtaamiskertaa, jotka toteutuivat sosiaalisen- ja julkisen median kautta sekä kasvokkain.

Kaikkinensa Sininauhasäätiön kaikki kanavat, journalistiset mediakirjoitukset ja luonnolliset kohtaamiset tavoittivat kohderyhmää ja suurta yleisöä arviolta 3,5 miljoonan kohtaamiskerran verran.

Jatkossa on entistä oleellisempaa huomioida inhimillisten vaikutusten rinnalla myös toiminnasta syntyvät taloudelliset merkitykset.

Luvut kertovat toiminnan laajuudesta, mutta ne yksin eivät vakuuta. Mikäli haluamme jatkossakin olla merkittävä haavoittuville ryhmille suunnattujen palveluiden kehittäjä ja toteuttaja, meidän tulee olla entistä strategisempi, vaikuttavampi ja tulevaisuuteen orientoituneempi.

Olemme panostaneet menneinä vuosina vaikuttavuuden osoittamisen kehittämiseen. Se on ollut paitsi hyödyllistä myös välttämätöntä. Ilman määrätietoista ja perusteellista laadun ja vaikuttavuuden arviointiin panostamista emme suuristakaan asiakasmääristä huolimatta kykene kilpailemaan muuttuvassa ympäristössä, jossa avustuskäytännöt elävät murrosvaihetta.

Olemme tilanteessa, jossa meidän tulee etsiä jatkuvasti uusia toimintamahdollisuuksia sekä tapoja ajatella ja toimia. Jatkossa on entistä oleellisempaa huomioida inhimillisten vaikutusten rinnalla myös toiminnasta syntyvät taloudelliset merkitykset. Kyseessä on hyvinvointitalouteen perustuva ajattelumalli, jossa yksilöön kohdistuvien vaikutusten oheen kytketään myös yhteiskunnallinen vaikuttavuus.

Kaikki mittaaminen tulee perustaa faktuaaliseen tiedolla johtamiseen.

Sosiaali- ja terveysministeriön myöntämien avustusten myöntämisperusteet ovat jo nyt muuttuneet, eikä niin kutsuttujen jatkuvien avustustenkaan rahoitus ole enää itsestäänselvyys. Meidän onneksemme ministeriö myönsi toiminnallemme vielä vuoden 2024 avustukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STEA) esittämien avustusesitysten mukaisesti. Kaikkien toimijoiden kohdalla näin onnekkaasti ei käynyt, vaan ministeriö leikkasi avustuksia STEA:n myönteisistä päätöksistä huolimatta.

Toimintaan suunnattuja avustuksia tullaan edelleen leikkaamaan, eikä niiden kohdentumisperusteiksi enää riitä pelkästään arvioon perustuva tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden osoittaminen, vaan kaikki mittaaminen tulee perustaa faktuaaliseen tiedolla johtamiseen. Myös avustushakemusten tulee olla entistä huolellisemmin ja perustellummin laadittuja. Tilanne asettaa hyvinvointialojen järjestöt asemaan, jossa niiden avustuksista kilpailemisen ohella tulee vakuuttaa päättäjät sote-alan järjestöjen merkityksellisyydestä hyvinvointipalvelujen tuottajien joukossa.

Toivomme, että haavoittuville kohderyhmille suunnattujen toimintamuotojen ja hankkeiden avustustaso säilyisi kohtalaisena jatkossakin. Toisaalta, vaikka näin kävisikin, emme voi jättäytyä pelkästään yksittäisten rahoitusinstrumenttien varaan, vaan meidän tulee liittää uudenlaisten rahoitusmuotojen ja merkittävien, taloudellistenkin kumppanuuksien valtakunnallinen ja kansainvälinen tarkastelu vahvemmin osaksi kaikkea kehittämistoimintaa.

Muutoksen tarkasteluun liittyy myös avoin ja kriittinen nykyisten toimintojen reflektointi ja niissä ilmeneviin muutostarpeisiin reagoiminen.

Haluamme olla rohkea, moderni ja ennakkoluuloton organisaatio, joka tarkastelee rohkeasti muuttuvaa toimintaympäristöä ja reagoi nopeasti sen muutoksiin. Muutoksen tarkasteluun liittyy myös avoin ja kriittinen nykyisten toimintojen reflektointi ja niissä ilmeneviin muutostarpeisiin reagoiminen. Tarkastelemme monipuolisen yhteiskehittämisen mahdollisuuksia sekä hyödynnämme ja huomioimme entistä laajemmin myös kansainväliset kumppanuudet.

Uudenlaisen, strategisesti perustellumman ja tiedolla johtamiseen perustuvan toiminnan avulla meillä on hyvät mahdollisuudet saavuttaa vastuullisen ja vaikuttavan edelläkävijätoimijan asema yhteiskunnallisesti haavoittuvimmassa asemassa olevien henkilöiden palveluiden kehittämisessä ja toteuttamisessa.

Leena Rusi
Kehittämisjohtaja